Kuopiostakin hieman uusia tuulia: Verbaalisesta Sawosta tuttu Jasa laittoi jokin aika takaperin hynttyyt yhteen tuottaja I’mmeisen kanssa ja tästä on kuultavissa ensimmäisiä yhteistyön tuloksia videon muodossa. Huhuja on myös yhteisestä kokopitkästä levystä eli lisää on tulossa! Suora linkki videoon: http://www.youtube.com/watch?v=NW6v8GlNhCA I’mmeinen SoundCloudissa: https://soundcloud.com/immeinen
Savon Sanomissa tiistaina 10.1.2012 oli Kuopiolaisesta räpistä juttu, jonka pääosissa heilui Kuopionniemi-kokoonpano. Nimiä tiputeltiin myös muilta paikallisilta, maininnan saivat Tsydde, Verbaalinen Sawo, Moggi, Nappi Ohtaan sekä OG Ikonen. Lue artikkeli alta. Kuvan saat isommaksi painamalla kuvaa. Jos ei vieläkään näy, niin paina uudestaan, tällä kertaa hiiren oikealla ja valitsemalla ”Näytä kuva”. Savon Sanomat 10.1.2012 – Savoräppiä maailmalle
Piinapenkillä, niin sanotusti, tällä kertaa Verbaalinen Sawo – Kuopion räppirintaman nuoremmat tekijät. Verbaalinen Sawo – jotain pientä teidän taustasta sivuilla on jo mainittu, mutta kertokaahan nyt pitkän kaavan kautta mistä homma lähti liikkeelle? Jasa: Räpmusiikki ja sen tekeminen rupes kiinnostamaan noin pari vuotta sitten. Kirjottelin joitain riimejä aina vihkoon ja etin youtubesta biittejä. Homma rupes kiinnostamaan päivä päivältä vain enemmän, ja päätin sitten ottaa yhteyttä Kuopionniemen Niko Novaan, että oisko heillä jotain biittejä mihin saisin väsättyä omia biisejä. Reenailin ittekseni omissa oloissa jokusen kuukauden, ja sitten päätin, että haluan jonkun biisin myös uloskin jossain vaiheessa. Sain Niko Novalta hyviä neuvoja räpmusiikin tekemiseen ja päätettiin yhdessä, että tehdään sellainen kun ”Aamu” biisi. Biisin tekeminen venyi ja venyi, ja sitten kun homma oli siinä vaiheessa, että nauhotetaan se pois alta, niin Kömmi tuli kuvioihin ja lähti mukaan projektiin. Ensimmäinen Verbaalisen Sawon biisihän oli ”Missä kesä”, jossa oli myös mukana entinen jäsen Mc Kinnu. Sillä porukalla sitten lähdettiin perustamaan ”bändiä” nimeltä Verbaalinen Sawo. Kömmi: Räppiin innostuin jo penskana. Pari vuotta sitten näin juutuubista jonkun vanhan pätkän Rap SM:istä, ja aattelin, että ”Perkele”. Räppäilin siinä sit kotona itekseen ja jotain jopa kirjottelinkin. Friistailipohjalla kyllä meni, ennenkun näin sitten Kuopiorockissa Jarskan, joka oli jostain kuullu […]
Perjantaina 9.9. järjestettiin Jynkän nuorisotalolla Monarilla Monari Goes Hiphop -ilta, jossa alkuillasta pääsi kokeilemaan ja näyttämään taitonsa hiphopin eri saroilla ja loppuilta meni kuunnellessa live-esiintymisiä, kun lavalla keikat kävi heittämässä Verbaalinen Sawo sekä Tsydde. Näiden lisäksi, ennen ja jälkeen keikkoja, lavalla pidettiin myös avoimet freestyle-sessiot. Jokunen kuva tuli illan aikana otettua, mutta enemmän kameraa tuli käytettyä lavaesiintymisten videotallentamiseen. Kuvia kertyi 15 kappaletta ja videoita 3, niihin linkit tässä alla: Kuvagalleria: Monari Goes Hiphop 9.9.2011 Video: Monari Goes Hiphop – Verbaalinen Sawo Video: Monari Goes Hiphop – Tsydde Video: Monari Goes Hiphop – Freestylet
Viime vuoden tapaan tänäkin syksynä järjestetään kaikille asiasta kiinnostuneille Hiphop-ilta, jossa pääsee tutustumaan kulttuurin kaikkiin osa-alueisiin. Monari Goes Hiphop järjestetään perjantaina 9.9.2011 Jynkän nuorisotalolla Monarilla, alkuillasta kello 16.00 – 19.00 ohjelmassa on kaikenikäisille tarkoitettuja workshoppeja aiheista graffiti, beatbox ja hiphop (tanssi) ja kello 19.00 jälkeen alkaa live-esiintymiset, jonka aikana kuullaan paikallisia artisteja Verbaalista Sawoa ja Tsyddeä sekä Open mic -sylkemistä. Tapahtuman kello 19.00 jälkeisellä puoliskolla ikäraja on 12 vuotta ja koko tapahtuma on päihteetön. Liput 2€ tai talokortilla 1€. Koko illan DJ-pöydän ääressä ja juontamassa pyörii Riku rikas ja Niko Nova. Tapahtuma Facebookissa: Monari Goes Hiphop 09.09.2011 Monari Goes Hiphop Ohjelma: Workshopit: graffiti, beatbox, hiphop; Live: open mic, Verbaalinen Sawo, Tsydde Paikka: Jynkän Monari (osoite: Aittolammentie 11, 70780 Kuopio) Lippu: 2€ / talokortilla 1€
Perjantaina 19.8.2011 pidettiin Resistorissa, entisen K-Klubin tiloissa, ensimmäiset (?) räppi-iltamat Resistori Showtime -nimen alla. Esiintymässä klubin nurkassa kävi Verbaalinen Sawo, Tsydde sekä Kuopionniemi. Kun esiintymiset pääsivät vauhtiin, tupa oli aivan täysi ja baarimikon mukaan osan täytyi jäädä ulos kuuntelemaan, sillä sisään ei enää mahtunut. Vaikka ilta hieman kärsi teknisistä ongelmista, se ei näkynyt tunnelmassa – siitä hieman käsitystä seuraavalta videolta: Ääni rätisee ja menee yli, ensi kerralla kuvauspaikan valinta hoidetaan paremmin..
Alkuvuodesta 2011 kuului ensimmäisen kerran enemmän ääntä tästä paikallisesta räppiryhmästä – Verbaalisesta Sawosta. Kun sivustolla ensimmäisen kerran ryhmästä mainittiin, oli heiltä ilmestynyt kaksi kappaletta – ”Missä kesä” sekä nimikkokappale ”Verbaalinen Sawo” – sitä aitoa Savolaista räppiä. Siitä on nyt hetki jo aikaa vierähtänyt, pojat ovat kerenneet keikkailla jonkin verran ja uusia biisejäkin on saatu julkaistua. Kahden aiemmin julkaistun lisäksi ryhmän Myspace-sivulta löytyy nyt kolme uutta kappaletta (linkki alempana) : ”Sawon mua”, ”Rennostellaan Demo” ja uusimpana ”Aamu feat. Niko Nova”. Jos musiikki yhtään innostaa, niin seuraava keikkakin on tiedossa ja vieläpä tässä kuussa. Eli päivämääränä 19.8., paikkana Resistori Klubi eli entisen K-Klubin tilat ja luvassa uusittua kokoonpanoa ja keikkasettiä. Samana iltana samassa paikassa Resistorin lavalla esiintymässä myös Tsydde ja Kuopionniemi. Verbaalinen Sawo, Tsydde & Kuopionniemi Aika: 19.08.2011 Paikka: Resistori Klubi Lippu: 2€ Myspace: http://www.myspace.com/verbaalinen_sawo Lisänä vielä Verbaalisen Sawon keikka- ja muista kuvista koottu video kappaleesta ”Sawon mua feat. Janne”
Tässä kuussa tiedossa on neljä tapahtumaa/keikkaa, joissa on esiintymässä paikallisia artisteja! 13.5. O.G Ikonen & Vitun Kova Ääni, K-Klubi K-Klubilla perjantaina tarjolla OG Ikosta klo 20.30 alkaen, liput 3€. 13.-14.5. Pre-viikonloppu, Intro Paikallisliike ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalien lämmittelyviikonloppu, jossa luvassa livemusiikkia ja tanssia. Lauantaina 14.5. tanssijoiden lisäksi lavalle nousee myös Kuopionniemi, showtime alkaen 21.15. Tarkempi info Intron sivulta: http://www.ravintolamestarit.net/intro/ 21.5. Point Blank, Jynkän Monari Räppi-iltamat Jynkän Monarilla osoitteessa Aittolammentie 11 ulkopuolisilla vahvistuksilla. Esiintymässä Soul Lab (Kajo & Illmasta) ja Verbaalinen Sawo. Koko illan isäntänä toimii Kuopionniemen Rölli, jolta todennäköisesti tullaan kuulemaan niin freestyleä kuin beatboxaustakin ja ohjelmaan kuuluu myös Open mic. Tapahtuma alkaa klo 18 aikaan, on päihteetön ja sisäänpääsy on 2€ (talokortilla ilmainen). 26.-28.5. Savopop11 Kaapunkivestari Savon Popmusiikki ry:n yhteistyössä paikallisten musiikkialan toimijoiden ja keikkapaikkojen kanssa järjestämä kaupunkifestivaali, jonka aikana ympäri Kuopiota esiintyy 25 eri yhtyettä. Tapahtuman viimeisenä päivänä lauantaina 28.5. on Puikkarissa esiintymisvuorossa Timi Lexikon, jonka keikka alkaa 22.00 aikoihin. Sisään pääsee ilmaiseksi 22-23 välillä, muuna aikana sisäänpääsy on 8€. Lisätiedot Savopopin ja Puikkarin sivuilta: http://www.savopop.net/11/ http://www.puikkari.fi/esiintyjat/tigers-bikini-club-2011 Tapahtuma-sivu päivitetty tässä samassa rytäkässä, tarkasta nämä ja muita keikkoja sieltä!
Huomenna perjantaina 29.4. esittää Tasoristeyksellä uusittua keikkasettiään Kuopionniemi sekä ensimmäistä kertaa lavoilla myös Verbaalinen Sawo! Tasoristeys ry on Kuopiolainen vapaaehtoisjärjestö, joka muun muassa pyörittää nuorten yökahvilaa perjantaisin. Tasoristeyksen tilat löytyvät osoitteesta Lapinlinnankatu 6 (google maps) ja huominen tapahtuma alkaa klo 20.30 aikoihin. Sisään pääsee kuka vain iästä riippumatta, kunhan on selvinpäin ja maksaa ovella 2€ sisäänpääsymaksun. 29.4. Kuopionniemi ja Verbaalinen Sawo (klo 20.30) Paikka: Tasoristeys (Lapinlinnankatu 6) Lippu: 2€ Muuta: Ikärajaton, nollatoleranssi Tapahtuma facebookissa: Tasoristeys Rap Night
Uutta musiikkia vaan ilmestyy! Verbaalinen Sawo -niminen kokoonpano iskee synkän Jynkän syövereistä kolmen hengen voimin letkeällä savolaisella meiningillä. Depyyttibiisi ”Missä kesä” kuunneltavissa MySpacessa ja hieman tarkempaa tarinaa löytyy alla olevasta linkistä. Tutustu Verbaaliseen Sawoon tarkemmin Kuuntele MySpacessa edit. 28.2.2011 Poikien MySpace-sivulle ilmestynyt toinenkin kappale ”Verbaalinen Sawo”!