Alkuvuodesta 2011 kuului ensimmäisen kerran enemmän ääntä tästä paikallisesta räppiryhmästä – Verbaalisesta Sawosta.
Kun sivustolla ensimmäisen kerran ryhmästä mainittiin, oli heiltä ilmestynyt kaksi kappaletta – ”Missä kesä” sekä nimikkokappale ”Verbaalinen Sawo” – sitä aitoa Savolaista räppiä. Siitä on nyt hetki jo aikaa vierähtänyt, pojat ovat kerenneet keikkailla jonkin verran ja uusia biisejäkin on saatu julkaistua.
Kahden aiemmin julkaistun lisäksi ryhmän Myspace-sivulta löytyy nyt kolme uutta kappaletta (linkki alempana) : ”Sawon mua”, ”Rennostellaan Demo” ja uusimpana ”Aamu feat. Niko Nova”. Jos musiikki yhtään innostaa, niin seuraava keikkakin on tiedossa ja vieläpä tässä kuussa. Eli päivämääränä 19.8., paikkana Resistori Klubi eli entisen K-Klubin tilat ja luvassa uusittua kokoonpanoa ja keikkasettiä. Samana iltana samassa paikassa Resistorin lavalla esiintymässä myös Tsydde ja Kuopionniemi.
Verbaalinen Sawo, Tsydde & Kuopionniemi
Aika: 19.08.2011
Paikka: Resistori Klubi
Lippu: 2€
Myspace: http://www.myspace.com/verbaalinen_sawo
Lisänä vielä Verbaalisen Sawon keikka- ja muista kuvista koottu video kappaleesta ”Sawon mua feat. Janne”
Sorry, the comment form is closed at this time.