Nettiin ilmestyi äskettäin tiedote Vitun Kova Ääni -kokoonpanon kolmannen albumin julkaisusta tietoineen. Alla tiedote kokonaisuudessaan. Alunperin kahden miehen – OG Ikonen ja Liigalaiska – yhteisprojektista lähtenyt Vitun Kova Ääni on vuosien varrella laajentunut täysiveriseksi orkesteriksi. Edelleen Ikonen ja Laiska hoitavat vokaaliosuudet, mutta nykyään taustalla vaikuttaa myös kovan luokan muusikoista muodostuva livebändi, jossa vaikuttavat Lassi Ylönen (rummut), Olli Puolakka (basso), Tero Holopainen (kitarat), Kyläpäällikkö Kosonen (koskettimet ja saksofoni). Vitun Kovan Ääni soittaa orgaanista rytmimusiikkia Ikosen ja Liigalaiskan räpeillä höystettynä. Tähän mennessä ulkona on kaksi julkaisua kaksimiehisellä kokoonpanolla, Vitun Kova Ääni omakustanne EP (CDr 2010) ja Aikatauluis (CD 2011) 3rd Rail Musicin kautta. Kolmatta on lupa odottaa toukokuussa 2012. Vitun Kova Ääni ’Se Kuulee Jotai Äänii ku Se Kattelee Tonne’ (3rd Rail Music) Biisilista: 1. Se Kuulee Jotai Äänii ku Se Kattelee Tonne 2. Saa Mitä Saa 3. Toiset Imut 4. Kuuroi alkusoitto 5. Kuuroi 6. Muista Tyhjentää Välimuisti 7. Ulottuvuudesta Viis 8. Sienestä alkusoitto 9. Sienestä 10. Tauotta Tauol 11. Vääjäämättä
Marraskuussa lisättiin sivulle uusi artisti Moggi ja hänen haastattelunsa aikana tuli mainituksi pariinkiin otteeseen tuleva albumi ’Juuret’. Kyseinen viiden kappaleen levy julkaistiin tällä viikolla ja artisti itse totesi levystä lyhyesti ja ytimekkäästi ”Siinä on viisi hyvää biisiä ja hyvät kannet” Levyä voi ostaa Resistori Klubilta hintaan 5€ / kpl.
Jälleen uutta nimeä sivun musiikki-osastolle kun Moggi lisäillään listoille. Tällä kertaa uuden artistin esittely haastattelun muodossa Asema Pubin hämyisistä nurkista. Mistä ja milloin lähti innostus musiikin tekemiseen? 2002, se tuli aika moninaisesti eri ovista, tietyt räppi- ja numetal-biisit vaikutti siihen. Ehkä enemmänki suomalainen räppi on ollu meikälle se juttu, mut on kans jotaki hyviä ulkomailta. Aina on Looptroop ollu ihan törkeen kova ja jotain tämmösiä suomiräp-kokoelmia, sieltä yleensä niitä diipimpiä biisejä. Mä en oo koskaan ollu räpin hirvee suurkuluttaja, oon vaan ottanu niitä harvoja helmiä sieltä. Ite tykkään olla vaikuttamassa monessa ympäristössä ja sitä huomas vaan, että biisit missä on asiaa – siinä on semmosta oikeeta meininkiä. Kerrotaan asiat puhtaasti niinku on. Se iski. Se oli 2002-2003. Enemmän siis kiinnostaa se sanoma siellä sanotuksissa? Joo. Oon sanottanu kaikenlaista musiikkia ja sanoma on se juttu. Kerrotaan elävästä elämästä. Ollaan mestoilla ja välitetään asioista. Se on mulle se juttu siinä. Että pyritään johonki sillä. Sanoit, että oot sanottanu muutakin musiikkia – ootko tehny muutaki ku räppiä? Electroo ja metallibändeille sanotuksia. Ja konemusan kanssa oon viettäny tosi paljon aikaa. Alunperin minulla oli eri projektilla semmosta koneräppiä, mut nyt ollaan taas päästy tänne alkuperäseen – juurilla ollaan. Koneräpit on jääny. Tosi synkkää oli se […]
Piinapenkillä, niin sanotusti, tällä kertaa Verbaalinen Sawo – Kuopion räppirintaman nuoremmat tekijät. Verbaalinen Sawo – jotain pientä teidän taustasta sivuilla on jo mainittu, mutta kertokaahan nyt pitkän kaavan kautta mistä homma lähti liikkeelle? Jasa: Räpmusiikki ja sen tekeminen rupes kiinnostamaan noin pari vuotta sitten. Kirjottelin joitain riimejä aina vihkoon ja etin youtubesta biittejä. Homma rupes kiinnostamaan päivä päivältä vain enemmän, ja päätin sitten ottaa yhteyttä Kuopionniemen Niko Novaan, että oisko heillä jotain biittejä mihin saisin väsättyä omia biisejä. Reenailin ittekseni omissa oloissa jokusen kuukauden, ja sitten päätin, että haluan jonkun biisin myös uloskin jossain vaiheessa. Sain Niko Novalta hyviä neuvoja räpmusiikin tekemiseen ja päätettiin yhdessä, että tehdään sellainen kun ”Aamu” biisi. Biisin tekeminen venyi ja venyi, ja sitten kun homma oli siinä vaiheessa, että nauhotetaan se pois alta, niin Kömmi tuli kuvioihin ja lähti mukaan projektiin. Ensimmäinen Verbaalisen Sawon biisihän oli ”Missä kesä”, jossa oli myös mukana entinen jäsen Mc Kinnu. Sillä porukalla sitten lähdettiin perustamaan ”bändiä” nimeltä Verbaalinen Sawo. Kömmi: Räppiin innostuin jo penskana. Pari vuotta sitten näin juutuubista jonkun vanhan pätkän Rap SM:istä, ja aattelin, että ”Perkele”. Räppäilin siinä sit kotona itekseen ja jotain jopa kirjottelinkin. Friistailipohjalla kyllä meni, ennenkun näin sitten Kuopiorockissa Jarskan, joka oli jostain kuullu […]
The Boomjacksin Beats vol.1 -levyn ilmoituksen yhteydessä mainitsin yhteistyökuvioista heidän ja Tsydden välillä – nyt tästä projektista saadaan hieman lisätietoa, kun päästetään itse Tsydde ääneen. Tsydde: En tiiä mistä olit kaivanu tietoa tosta EP:stä kun ei varmaan siinä vaiheessa ollu yhtään valmista rallia kasassa. Varkaudessa kun kävin Jiä-T:tä, Markkua, Juccia ja Räkälän porukkaa morjestamassa niin nauhotin yhen demon ja jotain tekstejä oli muistitikulla, mutta tällä hetkellä ne on varmaanki jollain varkautelaisella kun osasin hävittää kaiken olemassa olevan kapakan lattialle. Toki tällä hetkellä EP on jo ihan hyvällä mallilla. Mikä tulee levyn nimeksi ja mitä se pitää sisällään? Boomjacksin pojat työstää biitit ja minä sitten teen mitä osaan. Ei siitä mitään tarinapakettia tule, mutta jotain pientä linjausta yritän biiseissä pitää jos tarpeelliseks nään. Mitään nimeä levylle ei oo vielä päätetty ja en nää, että sillä nimellä ois mitään vaikutusta levyn tasoon, joten jos miettis ensin tärkeempiä asiota. Boomjacks hoitaa siis taustat, entäs nauhoituspuoli? Kaikki biisit nauhotetaan Särkkärisssä Nappi Ohtaan studioilla. Se on ainoo studio missä nauhottaessa haisee läpi semmonen oikee tunnelma. Lisäks Riku on vielä tarpeeks kärsivällinen jätkä. En oo kyllä vielä Rikulta kysyny, että nauhottaako se ton lätyn, mutta minä päätin sen tossa pari viikkoo sitten eli kyllä se nauhottaa. […]
Timi Lexikonin debyyttilevy ”Vähät valitan” on saanut julkaisupäivämäärän 2.6.2010! Timin MySpace-blogista löytyy tulevan levyn kansitaidetta sekä biisilista kokonaisuudessaan. Levylle tulee yhteensä 12 vuosien 2007 – 2010 aikana tehtyä kappaletta joiden tuotannosta on pääosin vastannut Ipa, mutta levyllä näkyy myös mm. Sauruksen Piken ja Urbaanilegendasta tutuksi tulleen Joniveljen kätten jälki. Maistiaisia levystä saa nyt Facebookista Timin artistisivulta, jonne on luvattu laittaa jokaista 250 uutta fania kohden uusi biisi. Jos et siis vielä facebookissa ole, nyt olisi aika liittyä, yhteisen hyvän vuoksi!
Jos luulet puhuttavan peikkometsän Röllistä, niin arvaus ei osu kovinkaan kauas, yhteneväisyyttä on aiemmin ollut havaittavissa muun muassa hiustyyleissä. Kyse on Kuopion omasta kotipojasta Röllistä, tästä Riippuvaisesta hiphop-moniosaajasta, josta nyt on lisätty musiikki-osioon tarkempaa kuvausta. Nyt siis kiireellä lukemaan jos et jo mennyt! >> Mainittakoon tässä samalla vielä OG Ikosen uudesta julkaisusta ”Vitun kova ääni”, joka ilmestyi tuossa pari viikkoa sitten. Levy on tehty yhteistyössä LiigaLaiskan kanssa ja on sitä taattua Savolaista laatua. Suositellaan tutustumaan!