Graffiti
Kuvagalleriapäivitystä #31
Kirjoittaja FlexM, Hel.16, 2012, aiheessa Kuvalisäys
Muutama lisäkuva gallerioihin, 7 kuvan minipäivitys tällä kertaa.
10 kuvan vähimmäismäärästä poiketen heittelen nyt nämä tänne pois koneelta lojumasta. Kuvia kaksi Leväseltä, neljä vaunuista ja yksi tässä allakin näkyvä Niiralasta.
Uusia odotellessa.
Kuvagalleriapäivitystä #30
Kirjoittaja FlexM, Jou.24, 2011, aiheessa Kuvalisäys
Tämä on hyvin todennäköisesti vuoden viimeiseksi jäävä kuvapäivitys ja siitä syystä se onkin hyvä julkaista nyt. Ei kooltaan ihan niin suuri kuin viimeksi, mutta mukana on sentään kuvia alueilta mistä niitä ei aiemmin ole liikoja ollut.
Tarjolla nyt 13 uutta kuvaa Niiralan Muurilta, Petoselta sekä täysin uutena Neulamäeltä, josta tosin vain yksi kuva.
Näistä on myös muutama kysely tullut, että “Miksi ei ole sieltä ja sieltä semmoista ja tämmöistä maalausta kuvattu vielä sivuille?”. Tähän on sellainen yksinkertainen selitys, että kaikista näistä paikoista ja graffiteista ei ole tietoa meillä. Sen takia sivustolla on tuo “Lähetä vinkki” -lomake, josta onkin ollut iso apu graffitien löytämiselle! Muista kuitenkin, että vinkkiä kun lähetät, niin kerro mahdollisimman tarkasti sen sijainti, vaikka osoitteen tai jopa koordinaattien (Googlemaps) tarkkuudella. Mielellään ei lähde etsimään sellaista piissiä jonka sijainnista kerrotaan esimerkiksi “Jynkässä on yksi kallio siellä ala-asteen lähellä, jossa on aika siisti piissi” kun itse ei tiedä Jynkän alueesta mitään – ja tajusinpa juuri, että tuo kyseinen maalaus on edelleen kuvaamatta.. Mutta vinkatkaa lisää! Voitte myös ottaa kuvat itse ja lähettää ne meille, ohjeet löytyy täältä.
Päivityksen myötä kuvia on nyt 577 kappaletta.
HYVÄT JOULUT!
SS: Poliisi selvitti laajan graffitisarjan
Kirjoittaja FlexM, Jou.23, 2011, aiheessa Graffiti

Savon Sanomien nettisivulle ilmestyi kyseisellä otsikolla artikkeli torstaina 22.12. Alla linkki artikkeliin, jonka voit kuitenkin myös lukea suoraan linkin alapuolelta.
Linkki: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-selvitti-laajan-maalaussarjan/725429
Artikkeli:
Poliisi selvitti laajan talojen ja alikulkujen seiniin tehtyjen graffitien sarjan Kuopiossa.
Rikossarja lähti selviämään, kun poliisipartio huomasi arkiyönä kaupungilla graffitia tekevän miehen. Kiinniotettu kuopiolainen 24-vuotias mies vangittiin rikosjälkien sotkemisvaaran takia viikoksi.
Hänen tekemikseen osoittautui kaikkiaan 17 eri graffitia, joita hän oli maalaillut Petoselle ja Neulamäkeen pääasiassa kaupungin omistamien kiinteistöjen tai rakenteiden seiniin.
Poliisikuulusteluissa mies myönsi teot ja kertoi tekojen syyksi kiinnostuksen graffitikulttuuriin. Häntä odottaa mahdollisesti erittäin mittavat siivouskulut sotkujen siivoamisen takia.
Vahinkojen selvittely on vielä kesken.
VS: Graffitien ja tagien siivoaminen maksaa (7.12.2011)
Kirjoittaja FlexM, Jou.07, 2011, aiheessa Graffiti
Tänään (7.12.) ilmestyneessä Viikkosavo-paikallislehdessä oli juttu graffitista otsikolla ‘Graffitien ja tagien siivoaminen maksaa’. Artikkeli herätti ajatuksia ja lähetin ne palautteena lehdelle, sain myös vastauksen. Tässä alla kyseinen artikkeli, minun vastineeni sekä siihen saatu vastaus – mainitussa järjestyksessä.
VASTINE
Hei!
Luin juuri otsikossa mainitun päivämäärän lehden ja graffitijutun loppuun luettuani tuntui jo kasvava paine otsalohkossa – vastaavanlaista parjausta ja välinpitämättömyyttä faktoja kohtaan odottaisi lähinnä Seiskan tai iltapäivälehtien toimittajilta!
Ensinnäkin miksi kuva täytyi ottaa graffitista, joka tuolla hetkellä oli koko seinän heikkolaatuisimpia? Tekstissä viitataan epäsuorasti oheiseen kuvaan lauseella “Uimahallin läheltä junaradan varrelta löytyy yksi taideteokseksi luokiteltava graffiti tai tagi. Turusen mukaan sitä ei ole siivottu pois, koska se on hieno, eikä syrjäisen paikan takia häiritse ketään.” enkä millään muotoa pysty kuvittelemaan, että Turunen on tarkoittanut juuri tätä graffitia. Kuten hyvin jutun tekijä, tai juttuun kuvan ottanut, tietää, uimahallin takainen muuri on täysin graffitien peitossa ja suurin osa muurin maalauksista on toteutettu tyylikkäästi ja taidolla. Tämän tietäen jutun kuvan ja sen otsikoinnilla ei selvästi ole muuta tarkoitusta kuin tuoda graffitia huonoon valoon.
Toisekseen, Kuopiossa on laillinen graffitiseinä. Se on juuri tuo uimahallin takana olevan nimenomaisen muurin junaradan puoleinen osa. Tästä kirjoitettiin jo vuosi sitten aiheeseen sijoittuvalla sivustolla osoitteessa Urbaani.org – tässä linkki itse juttuun: http://www.urbaani.org/2010/12/laillista-graffitia . Jutun kirjoittaja, Minä, kävin keskustelemassa silloisen nuorisopalveluiden johtajan Jari Väänäsen ja vs. Kulttuurijohtaja Petro Kervolan kanssa nimenomaan graffiteista ja niiden laillisuudesta Kuopiossa. Pääpointit voi lukea jutun lopusta, mutta liitän ne tähänkin:
• Niiralan uimahallin takainen muuri on virallisesti laillinen radan puolelta maalattavaksi (Ollut jo vuodesta 1996)
• Savilahden skeittipuistoon voi maalata (kunhan jälki on kaunista)
• Kelloniemen skeittihallille voi päästä maalaamaan, kun ottaa yhteyttä Jari Väänäseen
- Sähköpostilla osoitteeseen jari.vaananen@kuopio.fi
- Soittamalla numeroon 017 182 661
- Käymällä paikan päällä osoitteessa Minna Canthin katu 24, 3.krs
- Mukaan sketsi tulevasta työstä ja mahdollisesti jonkinlaista referenssiä aiemmista
• Nuorisotaloille eri puolella Kuopiota voi päästä maalaamaan, kun ottaa yhteyttä suoraan nuorisotaloon ja sen ohjaajaan
- Mukaan sketsi tulevasta työstä ja mahdollisesti jonkinlaista referenssiä aiemmista
En tiedä missä on vika kun tieto tästä asiasta ei ilmeisesti ole kulkeutunut näinkään monen vuoden kuluttua muurin laillistamisesta edes rikoskomisarion ja tilakeskuksen palvelupäällikön korviin. Tuomitsen kyllä itsekin töhryt, joilla tarkoitan epämääräisiä tekstinpätkiä nopeasti hutaistuna esimerkiksi päiväkodin seinään, mutta oikeaan paikkaan sijoitettu taidokkaasti tehty graffiti (ei töhry) piristää päivää aina kun sellaisen näkee. Ja oikea paikka tällaiselle on sellainen, jossa se ei häiritse ketään merkitsevästi kuten alikulkutunnelit. Katselevatko ihmiset tosiaan mielummin kylmän harmaata betonia kuin taidokkaasti tehtyä muraalia?
Halusivat ihmiset sitä tai eivät, niin graffiti on nykypäivää. Se on jo todettu, että suuret rangaistukset ja graffitin täysi kriminalisointi eivät johda ainakaan sen häviämiseen, vaan ennemminkin päinvastoin. Ajatus, että graffiti on vain vandalismia, on jo vanhentunut eikä toimi nyky-yhteiskunnassa. Tämä on todettu muissa Euroopan kaupungeissa jo vuosia sitten ja vasta nyt pikkuhiljaa Suomi on seuraamassa perässä. Graffitikulttuurin edistämiseksi muun muassa tämän vuoden aikana on ympäri Suomea pystytetty useita laillisia graffitiseiniä ja pidetty erilaisia graffiti-tapahtumia aktiivien toimesta. Graffitien tekeminen on (muun muassa) harrastus siinä missä esimerkiksi jääkiekkokin, eikä kukaan ole mestari syntyessään. Kun pikkupoika astuu ensimmäistä kertaa kaukaloon luistimet jalassaan, ei siitä suoraan sanottuna seuraa mitään hyvää, mutta ajan ja vapaan harrastamisen kautta ihminen kehittyy ja vuosien päästä luodaan taas uusia ilmaveivejä. Sama pätee graffitiin niinkuin mihin tahansa muuhunkin harrastamiseen. Pitäisikö pikkupojalta ottaa maila pois, jottei tämä vahingossa kolhi maalin kulmia?
Olettaisin, että teidän tasoisen viikkolehden, vaikka Kuopion alueella vain jaetaankin, toimintaan kuuluisi hieman perusteellisempi taustatutkimus ja jonkin sortin puolueettomuus artikkeleiden kirjoittamiseen. Olen varma, että moni lukija on samaa mieltä tämän kyseisen artikkelin kanssa, varsinkin nyt kun olette esitelleet Kuopion graffitikulttuurin “parhaimmistoa”, mutta ajat muuttuvat ja yhä useampi edustaa tätä niin sanottua uutta koulukuntaa ja ovat minun kantani takana. Graffitivastaisuuden edistäminen ei edistä yhteistä hyvää. Suosittelen tutustumaan aiemmin mainitsemaani Urbaani.org -sivustoon ja etenkin sen graffiti-osioon, josta löytyy suurin osa Kuopion graffiteista vuoden 2010 huhtikuusta lähtien.
Jonkinlaista oikaisua juttuun vaadin, vähintäänkin selkeiden asiavirheiden korjaamista tosiksi. Sitä ennen kehotan tutustumaan aiheeseen ja pysymään puolueettoma, oli aihe mikä tahansa. Te uutisoitte ja asiasta tietämättömät ottavat uutisenne totena, mikä ainakin tässä tapauksessa on mielestäni melkoista harhaanjohtamista.
SAAMANI VASTAUS
Hei!
Kiitos palautteestasi!
Graffiteista tehdyn jutun lähtökohtana ei ollut mustamaalata niiden tekijöitä tai edistää graffitivastaisuutta, vaan yksinkertaisesti selvittää, missä määrin niitä tehdään Kuopiossa. Myöskään kuvan valintaa ei ole suoritettu millään tavalla tarkoituksenmukaisesti – graffitikulttuuria ulkopuolelta tarkastelevan on vaikea arvottaa niiden hyvyyttä tai huonoutta.
Toimittaja on käyttänyt lähteinään kahta viranomaista ja on luonnollisesti luottanut heiltä saamiinsa faktoihin. Siksi asiasta ei voida tehdä oikaisua. Toivoisinkin, että kirjoittaisit aiheesta vastineen mielipidepalstallemme, jotta esiin tuomasi näkökulma saisi julkisuutta. Julkaistavien mielipidekirjoitusten maksimimerkkimäärä on 1500. Voit lähettää mielipiteen osoitteeseen mielipide@viikkosavo.fi.
Hyvää joulun odotusta!
____________________________________________________________
Oma viestini oli melko pitkä enkä tiedä onko sen lyhentäminen yleisöosastolle sopivaksi vaivan arvoista, sillä se hukkuisi vaan suurempien ongelmien kuten “Liian kirkkaat mainostaulut” tai “Koirien jätökset tien varsilla” sekaan. Jos kuitenkin tuntuu, että on mielipidettä asiasta, niin osoite on tuo mielipide@viikkosavo.fi ja rajoitteena 1500 merkkiä.
Kuvagalleriapäivitystä #29
Kirjoittaja FlexM, Jou.05, 2011, aiheessa Kuvalisäys
Pitkästä aikaa vähän isompi kuvapäivitys, 57 kuvaa, joista peräti 41 kappaletta yhdestä kaupunginosasta.
Kuvia tällä kertaa Itkonniemeltä, Leväseltä, Niiralan Muurilta, Savilahdesta ja vaunuista, joista Itkonniemeltä löytyi tämä aarreaitta. Tästä paikasta tuli aiemminkin kesällä vinkkiä, että kannattaisi käydä kuvaamassa, mutta aina kun paikalle pääsi, niin sisäänpääsy osoittautui aika hankalaksi. Syynä oli se, että ovi- ja ikkuna-aukot on laudoitettu, lukittu ja tukittu, jotta sisään ei pääse, koska kyseessä on ‘Romahdusvaara’ -kyltein varustettu osittain purettu rakennus, tai pikemminkin rakennuksen osa. Muutaman visiitin jälkeen viimein sattui kuitenkin sisään pääsemään ja olo oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa, niin paljon nähtävää ja kuvattavaa sisältä löytyi.
Rakennuksen puolikkaan kohtalo on melko epäselvä. Uudempi puoli on nykyään käytössä muutamalla eri yrityksellä, mutta hylätyn (graffiti-)puolen jotkut sanovat olevan purku-uhan alla, mitä se on ollut ilmeisesti vuodesta 2005 lähtien. Vuoden 2005 jälkeen piha-alueelta on purettu vain pari tiiliosioita, mutta iso osa rakenteista on vielä pystyssä.. Toivottavasti kuitenkin tätä puolta ja aluetta ei olla ihan heti nurin laittamassa, sillä sieltä löytyy reilusti täytettyä ja tyhjääkin seinäpintaa, niin ulkoa kuin sisältä, joissa riittää ihmettelemistä kaikille!
Iso kiitos taas vinkkien lähettäjille! Ja semmoinen huomio, että mikäli haluatte, että Vinkki-lomakkeen kautta lähettämäänne palautteeseen vastataan, täyttäkää myös se sähköposti kenttä – ilman sitä vastaaminen on yllättävän hankalaa. Tämän päivityksen myötä ollaan jo melko lähellä 600 kuvan rajaa, yhteensä kuvia on nyt 564 kappaletta.
Kuvagalleriapäivitystä #28
Kirjoittaja FlexM, Mar.19, 2011, aiheessa Kuvalisäys
27 uutta kuvaa kuudesta eri kaupunginosasta sekä vaunuista ja tällä päivityksellä rikottiin myös se sivuston 500 graffitikuvan raja – nyt kuvia yhteensä 507!
Päivityksen kuvat paikoittain:
Itkonniemi, Levänen, Niirala (Muuri), Rahusenkangas, Savilahti, Vuorela ja vaunut.
Kaikki tämän päivityksen kuvat:
Tämän linkin kautta
Kuvagalleriapäivitystä #27
Kirjoittaja FlexM, Lok.12, 2011, aiheessa Kuvalisäys
Hep, jälleen päälle kuukausi edellisestä kuvalisäyksestä ja kuvia on kertynyt sopivasti lisäystä varten. Nyt siis lisätty 20 uutta kuvaa ja näiden kuvien voimin ollaan jo melko lähellä 500 graffitikuvaa; tällä hetkellä graffitikuvia on yhteensä 480. Tämän päivityksen kuvat kuvailtu Itkonniemeltä, Leväseltä, Niiralasta, keskustasta, Inkilänmäeltä, Vuorelasta ja vaunuista. Kaikki uudet näet tämän linkin takaa.
SS: Taistelu töhryjä vastaan (3.7.2011)
Kirjoittaja FlexM, Syy.09, 2011, aiheessa Graffiti
Savon Sanomissa oli 15.8.2011 mielipidekirjoitus Hannu Virtaselta otsikolla “Itsetyydytystä spraypurkilla”, jossa ivattiin katutaiteilijoita melko suorin sanoin ja rajusti yleistäen, eikä Virtasen oma mielipide jäänyt epäselväksi. Vaikka Virtanen kirjoituksensa lopussa antoi pienen myönnytyksen graffitien puolesta, artikkelista jäänyt yleismielikuva oli se, että graffitien tekijät ovat paha asia, joka täytyy kitkeä pois.
Kirjoituksessaan Virtanen viittasi Savon Sanomissa 3.7.2011 olleeseen artikkeliin, jossa paikallinen graffititaiteilija kertoi suhteestaan graffiteihin. Irrallaan kokonaisuudesta ja sitä ennen olleen nimittelyn ja leimaamisen jälkeen lainaus antoi taitelijasta juuri sellaisen kuvan, minkä Virtanen halusi tästä antaa: mieleltään sairas rikollinen. Kun Urbaanissa julkaistiin linkki tähän mielipidekirjoituksen Internet-versioon, palautteissa pyydettiin sivulle myös tämä alkuperäinen lehtiartikkeli, johon Hannu Virtanen viittasi.
Alla kyseinen Savon Sanomien artikkeli, jonka näet isompana painamalla kuvaa. Jos artikkelin tekstistä ei vielä näin saa selvää, paina kuvaa hiiren oikealla ja valitse “Näytä kuva” nähdäksesi sen täysikokoisena.
Kuvagalleriapäivitystä #26
Kirjoittaja FlexM, Syy.02, 2011, aiheessa Kuvalisäys
Lähes 1½ kuukautta aikaa edellisestä kuvapäivityksestä, taitaa olla siis uuden aika. Tämän päivityksen kuvat bongailtu Itkonniemeltä, Leväseltä, Niiralasta, Päivärannasta, Rahusenkankaalta, Savilahdesta, Vuorelasta ja vaunuista. Koska aikaa edellisestä on jo hieman enemmän kuin normaalisti, kuviakin tulee sen mukaan – 31 uutta tällä kertaa – ja kaikki uudet näet tämän linkin takaa.
Pahoittelut päivitysvälin pituudesta, uusia kuvia on jo kyselty ja sitäkin, että onhan kaikista jo alle jääneistä maalauksista saatu kuvat talteen. Uskoisin, että ainakin Muurilta suurin osa on tallessa, sinne kun eniten maalataan, ja muualtakin, koska tarvetta jyräillä ei niin paljoa ole. Itsellä loppukesä oli jonkin verran reissaamista ja siitä syystä näitä ei ole nettiin tökitty aiemmin – aina kuitenkin seudulla ollessa tulee tarkisteltua paikkoja uusien piissien varalta. Kiitos myös jälleen kerran vinkkejä lähettäneille, niiden avulla saatu muutamat työt mukaan tähän päivitykseen.
Vuorelan ja Itkonniemen alueilta (sekä vaunuista..) sai talteen muutamia “uusia” vanhempiakin työstöjä, muuten kaikki ovat tämän vuoden puolelta.
SS: Hannu Virtanen – Itsetyydytystä spraypurkilla
Kirjoittaja FlexM, Elo.15, 2011, aiheessa Graffiti
Tuli tänään eteen Savon Sanomien kirjoittajan Hannu Virtasen näkökulma-artikkeli graffiteista Kuopiossa. Jutun voi lukea tämän päivän lehdestä (15.8.2011) sekä Savon Sanomien nettisivuilta…
Lue Virtasen teksti Savon Sanomien sivulta:
Itsetyydytystä spraypurkilla
