Luulen, että suurin osa Kuopion nykyisestä graffiti-valikoimasta löytyy nyt sivuilta. Vanhempaa tuotantoa tulee harvemmin enää vastaan ja päivitykset ovat pääasiassa vuoden 2010 kuvia.
Tämän kertaiselle reissulle lähdin oikeastaan saamieni vinkkien perusteella, periaatteella yksi siellä – toinen täällä. Päivärannassa ja Rahusenkankaalla oli molemmissa yksi uusi. Siitä katsastamaan radan varren vaunut, joissa yksi löytö, matkalta yksi myös Saarijärveltä ja Männistöstä. Seuraavana Niiralan Muurilta kaksi uutta ja Haapaniemeltä yksi. Niiralan galleria ja vaunut saivat lisävahvistusta loppumatkalla yhteensä kuuden piissin voimin. Savilahden kohdalla olevilla raiteilla olevista vaunuista olen aiemmin miettinyt, miten niihin kukaan ei ole mitään tehnyt, vaikka ne siinä ovat seisseet jo pitkän aikaa. Nyt sitten, kiitos vinkin, tajusin käydä katsomassa myös toisen puolen..
Graffitikuvia sivuilla on nyt yhteensä 229 kappaletta. Uusia odotellessa.
Sorry, the comment form is closed at this time.