36 uusia kappaletta kuvia, muutamia vuodelta 2013, mutta suurin osa jo tätä vuotta! Sijainteja: Itkonniemi, keskusta, Niirala (Muuri), Päiväranta (Kallansillat) ja Vuorela. Kuvia yhteensä 981. Seuraavalla päivityksellä mennään jo yli tuhannen! Päivityksen kaikki kuvat Löytö Kallasillan juurelta.
Lähes 1½ kuukautta aikaa edellisestä kuvapäivityksestä, taitaa olla siis uuden aika. Tämän päivityksen kuvat bongailtu Itkonniemeltä, Leväseltä, Niiralasta, Päivärannasta, Rahusenkankaalta, Savilahdesta, Vuorelasta ja vaunuista. Koska aikaa edellisestä on jo hieman enemmän kuin normaalisti, kuviakin tulee sen mukaan – 31 uutta tällä kertaa – ja kaikki uudet näet tämän linkin takaa. Pahoittelut päivitysvälin pituudesta, uusia kuvia on jo kyselty ja sitäkin, että onhan kaikista jo alle jääneistä maalauksista saatu kuvat talteen. Uskoisin, että ainakin Muurilta suurin osa on tallessa, sinne kun eniten maalataan, ja muualtakin, koska tarvetta jyräillä ei niin paljoa ole. Itsellä loppukesä oli jonkin verran reissaamista ja siitä syystä näitä ei ole nettiin tökitty aiemmin – aina kuitenkin seudulla ollessa tulee tarkisteltua paikkoja uusien piissien varalta. Kiitos myös jälleen kerran vinkkejä lähettäneille, niiden avulla saatu muutamat työt mukaan tähän päivitykseen. Vuorelan ja Itkonniemen alueilta (sekä vaunuista..) sai talteen muutamia ”uusia” vanhempiakin työstöjä, muuten kaikki ovat tämän vuoden puolelta.
Tuoretta, ja myös hieman vanhempaa, piissiä Vuorelasta, Päivärannasta, Itkonniemeltä, Niiralasta, Savilahdesta sekä uusina kaupunginosina Rypysuolta ja Petoselta. Yhteensä lisäystä tulee 27 kuvan verran ja kaikkiaan graffitikuvia löytyy nyt 293! Raja lähestyy, yllätysideat ovat kuitenkin olleet vähissä… Tähän mennessä olen kuvausreissut hoitanut pyörällä polkien, joten ne ovat laajuudeltaan olleet melko lyhyitä. Tällä kertaa sain kuitenkin auton käyttööni ja kun vinkkien perusteella lähdin ajamaan, niin matkaa tuli reilusti enemmän, mutta aikaa ei mennyt sen enempää kuin normaalisti. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi.. Nyt tahtoo olla ajatukset kirjoituksen suhteen aika vähissä, joten en edes turhaan yritä. Tutustukaa kuviin, heittäkää kommenttia ja lisää niitä vinkkejä tulemaan!
Uutta kuvaa 11 kuvan verran, nostaen yhteismäärän266:een! Niiralan Muurilla on ollut kiireinen viikko, sillä se on saanut uutta maalipintaa ainakin kolmanneksen pituudelta. Ahkerimpina kannun heiluttelijoina ollut XL5-ryhmä, joka teki yhteensä 4 uutta piissiä seinälle. Näiden lisäksi muuria oli värjätty kahden muun tekijän voimin. Muut viisi kuvaa löytyivät vastaanotettujen vinkkien avulla Päivärannan ja Leväsen alueilta. Graffiti-kartasta on tullut monenlaista palautetta ja sen kanssa päädyin ainakin tällä erää sellaiseen ratkaisuun, että se jää näkyviin, mutta päivityksiä en sinne lisäile muualle kuin yleisimpiin paikkoihin. Vai koetteko käyttäjät sen sen verran turhaksi, että joutaisi poistaa kokonaan? Uusia töitä, vinkkejä ja muuta odotellessa:
Luulen, että suurin osa Kuopion nykyisestä graffiti-valikoimasta löytyy nyt sivuilta. Vanhempaa tuotantoa tulee harvemmin enää vastaan ja päivitykset ovat pääasiassa vuoden 2010 kuvia. Tämän kertaiselle reissulle lähdin oikeastaan saamieni vinkkien perusteella, periaatteella yksi siellä – toinen täällä. Päivärannassa ja Rahusenkankaalla oli molemmissa yksi uusi. Siitä katsastamaan radan varren vaunut, joissa yksi löytö, matkalta yksi myös Saarijärveltä ja Männistöstä. Seuraavana Niiralan Muurilta kaksi uutta ja Haapaniemeltä yksi. Niiralan galleria ja vaunut saivat lisävahvistusta loppumatkalla yhteensä kuuden piissin voimin. Savilahden kohdalla olevilla raiteilla olevista vaunuista olen aiemmin miettinyt, miten niihin kukaan ei ole mitään tehnyt, vaikka ne siinä ovat seisseet jo pitkän aikaa. Nyt sitten, kiitos vinkin, tajusin käydä katsomassa myös toisen puolen.. Graffitikuvia sivuilla on nyt yhteensä 229 kappaletta. Uusia odotellessa.
Nyt se tuli – 100 kuvan raja rikottu! 37 uutta kuvaa, 4 uutta kaupunginosaa, josta seuraa, että kaikenkaikkiaan sivustolta löytyy tällähetkellä 127 kuvaa 11 eri Kuopion kaupunginosasta + vaunuista! Tilastotiedosta retkipäiväkirjaan: Suuntana oli Vuorela ja matkustusvälineenä polkupyörä, kuten yleensä, sekä repussa kamera ja juomapuolta. Inkilänmäen kautta päivärantaan, missä ensimmäisen kerran sai kameran kaivaa laukusta – pyörähdys sillan alla ja matka jatkui. Moottoritien vierustaa Sorsasaloon, missä noustiin toisen kerran kyydistä, ja sillan alle taas. Seuraavana Vuorelaan, siellä saikin sitten pallo hukassa jonkun aikaa pyöriä, koska aiemmin ei ole tullut siellä käytyä, mutta lopulta kuvattavaa löytyi – hyvn säilynyttä 90-luvun graffitikulttuuria! Mutkan kautta alkoi paluumatka ja siitä seurasikin toinen mutka, Rahusenkangas. Täällä alkoi jo hieman epäilyttämään, mutta kun jaksoi sillan alle taas kurkistaa, sitä kuvattavaa löytyi. Kelloniemen kautta keskustaan ja sitten vielä pyörähdys radan varrella Niiralassa. Käteen reissulta jäi aiemmin mainitut 37 graffitikuvaa sekä punainen väri auringon polttamana. Niin ja matkaa reissulle noin 40km.