Videot-sivu
Kirjoittaja FlexM, Tam.27, 2012, aiheessa Sivuston toiminta

Media-osioon lisätty Tapahtumakuvien, Tarrojen ja Äänien kaveriksi Videot-sivu, jonka kautta voi katsella tämän sivuston Youtube-tunnuksen takana olevia videoita – eli aiemman Youtube-haeskelun sijaan ne löytyvät kaikki nyt helposti sivustolta suoraan.
Sivun käyttö on yksinkertaista:
Valitse soittimen alapuolelta klikkaamalla video, jonka haluat nähdä, ja se aukeaa soittimeen. Mikäli haluat kuitenkin päästä videota katsomaan Youtubeen, esimerkiksi kommenttien takia, niin se onnistuu painamalla soitinta kun siinä pyörii video. Soittimen käyttäminen on täysin samanlaista kuin Youtuben omallakin sivulla.
Video-asiaa vielä sen verran, että lähiaikoina on tulossa koostevideo 20.1. olleesta Funkkaa Taikka Kuole -iltamasta Resistorilla kaikkine räppeineen. Sitä odotellessa nähtävillä on kaikki aiemmin julkaistut videot, juurikin siellä Video-sivulla!
Urban Moves vuosikokous 2012
Kirjoittaja FlexM, Tam.25, 2012, aiheessa Tanssi

Kuopion urbaanin tanssin yhdistys Urban Moves pitää tiistaina 31.1. vuosikokouksen, jossa muun muassa valitaan yhdistyksen uusi hallitus. Ilmoitus Urban Movesin omalta sivustolta:
Tervetuloa Urban Moves ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kuopion Lyseon lukiolle (Puijonkatu 18) ti 31.1.2012 klo 18.00. Luvassa on mm. viime sekä tulevan vuoden asioiden tarkastelua ja UM:n hallituksen vaalit. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki UM:n jäsenet ja sellaiseksi ovat tulleet kaikki 15€:n jäsenmaksun maksaneet (käytännössä siis kaikki säännöllisesti tunneilla käyvät).
UM on siis yhdistys, joka toimii vapaaehtoisvoimin ja sen pyörittämiseen tarvitaan vuosittain uusia jäseniä. Ilman tätä yhdistyksen pyörittäminen ei ole mahdollista. Siksipä onkin tärkeää, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle vaikuttamaan ja mahdollisesti asettumaan ehdolle kauden 2012 hallituksen virkoihin. Lisäksi kokouksessa on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä sanomaan mielipiteensä yhdistyksen toiminnasta. Yli 18-vuotiaat UM:n jäsenet voivat itse asettua ehdolle johonkin virkaan ja alle 18-v voivat äänestää haluamiaan ehdokkaita (jos olet yli 18 vuotias, etkä ole UM:n jäsen, voit myös asettua ehdolle hallitukseen ja liittyä jäseneksi kokouksen jälkeen!). Tulemalla mukaan Urban Moves ry:n toimintaan olet mukana varmistamassa katutanssikulttuurin ja opetuksen jatkumisen Kuopiossa!
Paikan päällä on puhumisen ja taulukoiden esittelyn lisäksi myös pientä purtavaa. Lisätietoja hallituksen viroista tai muista mieltä painavista asioista voi kysellä tanssitunneilla Shilalta, Minnalta, Katilta tai Marjolta. Lisätietoja voi kysellä myös osoitteesta info@urbanmoves.fi.
Tervetuloa ja toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa 31. päivä Lyseolla!:)
Resistori Klubi – Laiasta laitaan
Kirjoittaja FlexM, Tam.16, 2012, aiheessa Haastattelu

Viime kesän lopulla Vuorikadulle avattiin uusi baari entisen K-Klubin tiloihin – Resistori Klubi. Koska Resistorilla pidetään kaiken muun ohella iso osa Kuopion räppimeiningeistä, tarkoituksena jo avaamisesta lähtien on ollut tehdä paikasta juttua sivuille.
…
Alotetaan vaikka sillä, että kerrot kuka oot ja mitä/mikä on Resistori?
Turtiaisen Jarmo, Juvalta kotosin, ja Resistori Klubi edustaa semmosta vaihtoehtosta kulttuuria tässä kaupungissa, että ei mennä tuon massavirran mukana. Ei olla ihan samanlaista paskaa niinku muut. Tapahtumat on vähä semmosia massasta poikkeavia, vähä härskimpiä ja.. Kuten tuossa 21. tammikuuta tullee strippari.
Aiemmin oli K-Klubi tällä paikalla, miten sinä sitten päädyit jatkamaan tässä?
Aattelin, että perustan baarin ja sitten ku tämä tuli myyntiin.. Tai sain kuulla, että tulee myyntiin kaverin kaverin kautta, nii ostin pois. Elokuun 4. päivä avattiin (2011). Vielähän tässä aika paljo on kehitettävää. Tää syksy on menny vähä tälleen tunnustellessa ja katellessa. A-oikeudet tullee jossain vaiheessa, kun tämä valtio ne minulle suo, ja kaikkee muuta mukavaa. En paljasta nyt enempää. Kaikkee on tulossa.
Mitäs tällä hetkellä? Mitä Resistori tarjoaa?
Kaupungin rennoimman olohuoneen ja semmosen paikan, missä voi kaikki kansa olla oma ittesä, ei tarvii pelätä, että kategorisoituu jokskii. Tänne on kaikki tervetulleita, myöskin vaatetuksesta riippumatta – joihinki baareihin ku ei pääse ees lenkkarit jalassa sisälle. Tänne sentään pääsee. Täällä on semmonen meininki, että kaikki on kavereita. Tavallaan tää ei oo ees semmonen perinteinen baari, että ei turhan jäykkää oo. Iteki saatan pyöriä välillä tuolla asiakkaitten seassa ja istua pöyässä ja jauhaa paskaa. Ei se niin justiinsa oo, varsinki hiljasina iltoina.
Niinku sanoit, nii täällä järjestetään kaikenlaista erilaista massasta poikkeevaa, nii täällä on ilmeisesti aika helppo järjestää tapahtumia?
Joo sinälläänhän mulle käy oikeestaan ihan kaikki, ei mitään rajoja sen puoleen, kaikki käy. Yksityistilaisuuksiinki voi vuokrata. On meillä ollu häitten jatkoja, syntymäpäiviä, fetissi-bileitä ja kaikkee tämmöstä – laiasta laitaan. K-Klubin aikaan oli jotkut hautajaisten valvojaiset, kaikkee tämmöstä.
Minkälaisia erikoisuuksia Resistorilta löytyy? Takahuoneessa on maalauksia ainakin..
Takahuoneessahan ne kaikki naiset oli seinällä jo K-Klubin aikaan. Annoin sitten immeisille vapaat kädet piirtää siihen valkoseen takaseinään, nii tottakai joku urpo piirti sen naisenki päälle (toiselle seinälle). Tarkotus ois rempata tuo takahuonen vähä niinku tämän etuosan tyyliseks, vähä tummemmaks. Tussiseinä näillä näkymin häviää siitä. Strippi-tangolla ei oo vielä virallista esiintyjää ollu, mut onhan siinä porukka pyöriny, ja iteki oon käyny pyörähtämässä.. Strippari tullee tosiaan 21. päivä tammikuuta, lauantaina. Sitten olis tarkotus vähä usseemmin järkätä strippi-iltoja ja kaikkia muitaki vähä niinku aikuisviihde teema-iltoja. Olihan meillä yhet seksiväline-esittelyt tuossa kuukaus sitten. Area 51 ei taida muissa baareissa olla, täällä pääsee tappamaan Alieneita ja ihmisiä jos vituttaa. Kaupungin parhaat bileet on meillä sillon ku on DJ:t soittamassa, ja parhaat keikat, ainakii meiningiltään. Grindiä, punkkia, hc:tä, räppiä…
Mitäs muuta on jatkossa luvassa, stripparin lisäksi?
Jatketaan taistelua vaihtoehtoisen todellisuuden puolesta ja pyritään yhdessä rakentamaan parempaa huomista kaikille, jatkossa mennään vielä vapaampaan suuntaan ja siihen, että valta on asiakkailla, kansalla.
Onko minkälaisia viimesiä sanoja tähän loppuun?
Helvetin hyvät alkaneet uudet vuodet kaikille, tehkää tästä vuodesta elämänne paras vuosi!
…
Resistori Klubi -tietoa
Avoinna
Ma – La 16 – 02
Su – Kiinni (auki sovittaessa)
Yhteystiedot
jarmo@resistori-klubi.com
keikat@resistori-klubi.com
0440-452727
Vuorikatu 14
70100 Kuopio
Räppiä Resistorilla seuraavan kerran:
20.01.2012 Funkkaa Taikka Kuole vier. DJ Okki-M
Paikka: Resistori Klubi
Lippu: 2€
Facebookissa: http://www.facebook.com/events/224694934280570/
SS: Savoräppiä maailmalle
Kirjoittaja FlexM, Tam.11, 2012, aiheessa Musiikki

Savon Sanomissa tiistaina 10.1.2012 oli Kuopiolaisesta räpistä juttu, jonka pääosissa heilui Kuopionniemi-kokoonpano. Nimiä tiputeltiin myös muilta paikallisilta, maininnan saivat Tsydde, Verbaalinen Sawo, Moggi, Nappi Ohtaan sekä OG Ikonen. Lue artikkeli alta.
Kuvan saat isommaksi painamalla kuvaa. Jos ei vieläkään näy, niin paina uudestaan, tällä kertaa hiiren oikealla ja valitsemalla “Näytä kuva”.
Kuvagalleriapäivitystä #30
Kirjoittaja FlexM, Jou.24, 2011, aiheessa Kuvalisäys
Tämä on hyvin todennäköisesti vuoden viimeiseksi jäävä kuvapäivitys ja siitä syystä se onkin hyvä julkaista nyt. Ei kooltaan ihan niin suuri kuin viimeksi, mutta mukana on sentään kuvia alueilta mistä niitä ei aiemmin ole liikoja ollut.
Tarjolla nyt 13 uutta kuvaa Niiralan Muurilta, Petoselta sekä täysin uutena Neulamäeltä, josta tosin vain yksi kuva.
Näistä on myös muutama kysely tullut, että “Miksi ei ole sieltä ja sieltä semmoista ja tämmöistä maalausta kuvattu vielä sivuille?”. Tähän on sellainen yksinkertainen selitys, että kaikista näistä paikoista ja graffiteista ei ole tietoa meillä. Sen takia sivustolla on tuo “Lähetä vinkki” -lomake, josta onkin ollut iso apu graffitien löytämiselle! Muista kuitenkin, että vinkkiä kun lähetät, niin kerro mahdollisimman tarkasti sen sijainti, vaikka osoitteen tai jopa koordinaattien (Googlemaps) tarkkuudella. Mielellään ei lähde etsimään sellaista piissiä jonka sijainnista kerrotaan esimerkiksi “Jynkässä on yksi kallio siellä ala-asteen lähellä, jossa on aika siisti piissi” kun itse ei tiedä Jynkän alueesta mitään – ja tajusinpa juuri, että tuo kyseinen maalaus on edelleen kuvaamatta.. Mutta vinkatkaa lisää! Voitte myös ottaa kuvat itse ja lähettää ne meille, ohjeet löytyy täältä.
Päivityksen myötä kuvia on nyt 577 kappaletta.
HYVÄT JOULUT!
SS: Poliisi selvitti laajan graffitisarjan
Kirjoittaja FlexM, Jou.23, 2011, aiheessa Graffiti

Savon Sanomien nettisivulle ilmestyi kyseisellä otsikolla artikkeli torstaina 22.12. Alla linkki artikkeliin, jonka voit kuitenkin myös lukea suoraan linkin alapuolelta.
Linkki: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-selvitti-laajan-maalaussarjan/725429
Artikkeli:
Poliisi selvitti laajan talojen ja alikulkujen seiniin tehtyjen graffitien sarjan Kuopiossa.
Rikossarja lähti selviämään, kun poliisipartio huomasi arkiyönä kaupungilla graffitia tekevän miehen. Kiinniotettu kuopiolainen 24-vuotias mies vangittiin rikosjälkien sotkemisvaaran takia viikoksi.
Hänen tekemikseen osoittautui kaikkiaan 17 eri graffitia, joita hän oli maalaillut Petoselle ja Neulamäkeen pääasiassa kaupungin omistamien kiinteistöjen tai rakenteiden seiniin.
Poliisikuulusteluissa mies myönsi teot ja kertoi tekojen syyksi kiinnostuksen graffitikulttuuriin. Häntä odottaa mahdollisesti erittäin mittavat siivouskulut sotkujen siivoamisen takia.
Vahinkojen selvittely on vielä kesken.
Levy: Moggi – Juuret
Kirjoittaja FlexM, Jou.09, 2011, aiheessa Levy

Marraskuussa lisättiin sivulle uusi artisti Moggi ja hänen haastattelunsa aikana tuli mainituksi pariinkiin otteeseen tuleva albumi ‘Juuret’. Kyseinen viiden kappaleen levy julkaistiin tällä viikolla ja artisti itse totesi levystä lyhyesti ja ytimekkäästi
“Siinä on viisi hyvää biisiä ja hyvät kannet”
Levyä voi ostaa Resistori Klubilta hintaan 5€ / kpl.
VS: Graffitien ja tagien siivoaminen maksaa (7.12.2011)
Kirjoittaja FlexM, Jou.07, 2011, aiheessa Graffiti
Tänään (7.12.) ilmestyneessä Viikkosavo-paikallislehdessä oli juttu graffitista otsikolla ‘Graffitien ja tagien siivoaminen maksaa’. Artikkeli herätti ajatuksia ja lähetin ne palautteena lehdelle, sain myös vastauksen. Tässä alla kyseinen artikkeli, minun vastineeni sekä siihen saatu vastaus – mainitussa järjestyksessä.
VASTINE
Hei!
Luin juuri otsikossa mainitun päivämäärän lehden ja graffitijutun loppuun luettuani tuntui jo kasvava paine otsalohkossa – vastaavanlaista parjausta ja välinpitämättömyyttä faktoja kohtaan odottaisi lähinnä Seiskan tai iltapäivälehtien toimittajilta!
Ensinnäkin miksi kuva täytyi ottaa graffitista, joka tuolla hetkellä oli koko seinän heikkolaatuisimpia? Tekstissä viitataan epäsuorasti oheiseen kuvaan lauseella “Uimahallin läheltä junaradan varrelta löytyy yksi taideteokseksi luokiteltava graffiti tai tagi. Turusen mukaan sitä ei ole siivottu pois, koska se on hieno, eikä syrjäisen paikan takia häiritse ketään.” enkä millään muotoa pysty kuvittelemaan, että Turunen on tarkoittanut juuri tätä graffitia. Kuten hyvin jutun tekijä, tai juttuun kuvan ottanut, tietää, uimahallin takainen muuri on täysin graffitien peitossa ja suurin osa muurin maalauksista on toteutettu tyylikkäästi ja taidolla. Tämän tietäen jutun kuvan ja sen otsikoinnilla ei selvästi ole muuta tarkoitusta kuin tuoda graffitia huonoon valoon.
Toisekseen, Kuopiossa on laillinen graffitiseinä. Se on juuri tuo uimahallin takana olevan nimenomaisen muurin junaradan puoleinen osa. Tästä kirjoitettiin jo vuosi sitten aiheeseen sijoittuvalla sivustolla osoitteessa Urbaani.org – tässä linkki itse juttuun: http://www.urbaani.org/2010/12/laillista-graffitia . Jutun kirjoittaja, Minä, kävin keskustelemassa silloisen nuorisopalveluiden johtajan Jari Väänäsen ja vs. Kulttuurijohtaja Petro Kervolan kanssa nimenomaan graffiteista ja niiden laillisuudesta Kuopiossa. Pääpointit voi lukea jutun lopusta, mutta liitän ne tähänkin:
• Niiralan uimahallin takainen muuri on virallisesti laillinen radan puolelta maalattavaksi (Ollut jo vuodesta 1996)
• Savilahden skeittipuistoon voi maalata (kunhan jälki on kaunista)
• Kelloniemen skeittihallille voi päästä maalaamaan, kun ottaa yhteyttä Jari Väänäseen
- Sähköpostilla osoitteeseen jari.vaananen@kuopio.fi
- Soittamalla numeroon 017 182 661
- Käymällä paikan päällä osoitteessa Minna Canthin katu 24, 3.krs
- Mukaan sketsi tulevasta työstä ja mahdollisesti jonkinlaista referenssiä aiemmista
• Nuorisotaloille eri puolella Kuopiota voi päästä maalaamaan, kun ottaa yhteyttä suoraan nuorisotaloon ja sen ohjaajaan
- Mukaan sketsi tulevasta työstä ja mahdollisesti jonkinlaista referenssiä aiemmista
En tiedä missä on vika kun tieto tästä asiasta ei ilmeisesti ole kulkeutunut näinkään monen vuoden kuluttua muurin laillistamisesta edes rikoskomisarion ja tilakeskuksen palvelupäällikön korviin. Tuomitsen kyllä itsekin töhryt, joilla tarkoitan epämääräisiä tekstinpätkiä nopeasti hutaistuna esimerkiksi päiväkodin seinään, mutta oikeaan paikkaan sijoitettu taidokkaasti tehty graffiti (ei töhry) piristää päivää aina kun sellaisen näkee. Ja oikea paikka tällaiselle on sellainen, jossa se ei häiritse ketään merkitsevästi kuten alikulkutunnelit. Katselevatko ihmiset tosiaan mielummin kylmän harmaata betonia kuin taidokkaasti tehtyä muraalia?
Halusivat ihmiset sitä tai eivät, niin graffiti on nykypäivää. Se on jo todettu, että suuret rangaistukset ja graffitin täysi kriminalisointi eivät johda ainakaan sen häviämiseen, vaan ennemminkin päinvastoin. Ajatus, että graffiti on vain vandalismia, on jo vanhentunut eikä toimi nyky-yhteiskunnassa. Tämä on todettu muissa Euroopan kaupungeissa jo vuosia sitten ja vasta nyt pikkuhiljaa Suomi on seuraamassa perässä. Graffitikulttuurin edistämiseksi muun muassa tämän vuoden aikana on ympäri Suomea pystytetty useita laillisia graffitiseiniä ja pidetty erilaisia graffiti-tapahtumia aktiivien toimesta. Graffitien tekeminen on (muun muassa) harrastus siinä missä esimerkiksi jääkiekkokin, eikä kukaan ole mestari syntyessään. Kun pikkupoika astuu ensimmäistä kertaa kaukaloon luistimet jalassaan, ei siitä suoraan sanottuna seuraa mitään hyvää, mutta ajan ja vapaan harrastamisen kautta ihminen kehittyy ja vuosien päästä luodaan taas uusia ilmaveivejä. Sama pätee graffitiin niinkuin mihin tahansa muuhunkin harrastamiseen. Pitäisikö pikkupojalta ottaa maila pois, jottei tämä vahingossa kolhi maalin kulmia?
Olettaisin, että teidän tasoisen viikkolehden, vaikka Kuopion alueella vain jaetaankin, toimintaan kuuluisi hieman perusteellisempi taustatutkimus ja jonkin sortin puolueettomuus artikkeleiden kirjoittamiseen. Olen varma, että moni lukija on samaa mieltä tämän kyseisen artikkelin kanssa, varsinkin nyt kun olette esitelleet Kuopion graffitikulttuurin “parhaimmistoa”, mutta ajat muuttuvat ja yhä useampi edustaa tätä niin sanottua uutta koulukuntaa ja ovat minun kantani takana. Graffitivastaisuuden edistäminen ei edistä yhteistä hyvää. Suosittelen tutustumaan aiemmin mainitsemaani Urbaani.org -sivustoon ja etenkin sen graffiti-osioon, josta löytyy suurin osa Kuopion graffiteista vuoden 2010 huhtikuusta lähtien.
Jonkinlaista oikaisua juttuun vaadin, vähintäänkin selkeiden asiavirheiden korjaamista tosiksi. Sitä ennen kehotan tutustumaan aiheeseen ja pysymään puolueettoma, oli aihe mikä tahansa. Te uutisoitte ja asiasta tietämättömät ottavat uutisenne totena, mikä ainakin tässä tapauksessa on mielestäni melkoista harhaanjohtamista.
SAAMANI VASTAUS
Hei!
Kiitos palautteestasi!
Graffiteista tehdyn jutun lähtökohtana ei ollut mustamaalata niiden tekijöitä tai edistää graffitivastaisuutta, vaan yksinkertaisesti selvittää, missä määrin niitä tehdään Kuopiossa. Myöskään kuvan valintaa ei ole suoritettu millään tavalla tarkoituksenmukaisesti – graffitikulttuuria ulkopuolelta tarkastelevan on vaikea arvottaa niiden hyvyyttä tai huonoutta.
Toimittaja on käyttänyt lähteinään kahta viranomaista ja on luonnollisesti luottanut heiltä saamiinsa faktoihin. Siksi asiasta ei voida tehdä oikaisua. Toivoisinkin, että kirjoittaisit aiheesta vastineen mielipidepalstallemme, jotta esiin tuomasi näkökulma saisi julkisuutta. Julkaistavien mielipidekirjoitusten maksimimerkkimäärä on 1500. Voit lähettää mielipiteen osoitteeseen mielipide@viikkosavo.fi.
Hyvää joulun odotusta!
____________________________________________________________
Oma viestini oli melko pitkä enkä tiedä onko sen lyhentäminen yleisöosastolle sopivaksi vaivan arvoista, sillä se hukkuisi vaan suurempien ongelmien kuten “Liian kirkkaat mainostaulut” tai “Koirien jätökset tien varsilla” sekaan. Jos kuitenkin tuntuu, että on mielipidettä asiasta, niin osoite on tuo mielipide@viikkosavo.fi ja rajoitteena 1500 merkkiä.
Kuvagalleriapäivitystä #29
Kirjoittaja FlexM, Jou.05, 2011, aiheessa Kuvalisäys
Pitkästä aikaa vähän isompi kuvapäivitys, 57 kuvaa, joista peräti 41 kappaletta yhdestä kaupunginosasta.
Kuvia tällä kertaa Itkonniemeltä, Leväseltä, Niiralan Muurilta, Savilahdesta ja vaunuista, joista Itkonniemeltä löytyi tämä aarreaitta. Tästä paikasta tuli aiemminkin kesällä vinkkiä, että kannattaisi käydä kuvaamassa, mutta aina kun paikalle pääsi, niin sisäänpääsy osoittautui aika hankalaksi. Syynä oli se, että ovi- ja ikkuna-aukot on laudoitettu, lukittu ja tukittu, jotta sisään ei pääse, koska kyseessä on ‘Romahdusvaara’ -kyltein varustettu osittain purettu rakennus, tai pikemminkin rakennuksen osa. Muutaman visiitin jälkeen viimein sattui kuitenkin sisään pääsemään ja olo oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa, niin paljon nähtävää ja kuvattavaa sisältä löytyi.
Rakennuksen puolikkaan kohtalo on melko epäselvä. Uudempi puoli on nykyään käytössä muutamalla eri yrityksellä, mutta hylätyn (graffiti-)puolen jotkut sanovat olevan purku-uhan alla, mitä se on ollut ilmeisesti vuodesta 2005 lähtien. Vuoden 2005 jälkeen piha-alueelta on purettu vain pari tiiliosioita, mutta iso osa rakenteista on vielä pystyssä.. Toivottavasti kuitenkin tätä puolta ja aluetta ei olla ihan heti nurin laittamassa, sillä sieltä löytyy reilusti täytettyä ja tyhjääkin seinäpintaa, niin ulkoa kuin sisältä, joissa riittää ihmettelemistä kaikille!
Iso kiitos taas vinkkien lähettäjille! Ja semmoinen huomio, että mikäli haluatte, että Vinkki-lomakkeen kautta lähettämäänne palautteeseen vastataan, täyttäkää myös se sähköposti kenttä – ilman sitä vastaaminen on yllättävän hankalaa. Tämän päivityksen myötä ollaan jo melko lähellä 600 kuvan rajaa, yhteensä kuvia on nyt 564 kappaletta.
Joulukuun menot
Kirjoittaja FlexM, Jou.01, 2011, aiheessa Keikka

Joulukuulle ei keikkoja ole tarjolla ihan niin lukuisasti kuin marraskuulle oli, mutta jotain sentään. Nyt alkukuusta Henry’s Pubin lavoille nousee Joku Roti Recordsin artistikaartista Hannibal & Joku Roti Mafia, Edorf, Tykopaatti sekä Tapani Kansalainen. Lähempänä joulua pääsee hyvästä menosta ja musiikista nauttimaan Resistorille kun siellä järjestetään jo ties kuinka mones Funkkaa Taikka Kuole – mikki on todennäköisesti taas avoin eli jos tuntuu, että on asiaa, niin sinne huutelemaan rytmin tahtiin! Tarkemmat ajat ja tiedot alta.
02.12.2011 Hannibal & Joku Roti Mafia, Edorf, Tykopaatti ja Tapani Kansalainen
Paikka: Henry’s Pub
Lippu: 5€
17.12.2011 Funkkaa Taikka Kuole vier. DJ VELI HZT
Paikka: Resistori Klubi
Lippu: tba
Facebook: Funkkaa Taikka Kuole vier. DJ VELI HZT
Lisätty 21.12.
23.12.2011 Jouluräyhä
Esiintymässä: Markku Let G & Jucci Mane sekä Kuopionniemi
Levyissä: Stedi, RR, KK
Paikka: Resistori Klubi
Lippu: 5€
Facebook: Jouluräyhä