Pitkästä aikaa. Reilun vuoden mittainen tauko siitä lopulta kehkeytyi, mutta nyt ollaan todellakin voiton puolella. Homma meni niin, että palveluntarjoajan laitteet sanoivat pelin seis ja lähemmän tutkiskelun alla paljastui, että laitteet olivat huonommassa kunnossa kuin tiedossa olikaan. Samalla kun laitteet menivät nurin menetettiin kaikki tiedostot ja tietokannat, jonka syystä sitten Urbaanikin sammui. Rikkinäisyyden vuoksi tietokantoja ei saatu täysin palautettua eli tällä hetkellä uusimmat jutut ovat maaliskuulta 2012 vaikka sivusto meni nurin vasta elokuussa. Ei kuitenkaan masennuta tästä vaan jatketaan uudella innolla eteenpäin! Kaikki menetetyt kuvat ovat kuitenkin tallessa omilla kovalevyillä, joten ne saadaan vielä takaisin. Tällä hetkellä graffiti-gallerian uusimmat kuvat ovat helmikuulta 2012, mutta aiemmin sivuilla olleet kuvat elokuuhun 2012 asti tullaan lisäämään lähipäivinä sivuille. Sen jälkeen päästäänkin julkaisemaan kuvia, jotka on kuvattu seiniltä tuosta elokuusta eteenpäin ja niitähän onkin toista sataa. Todennäköisesti kuvat julkaistaan jonkinlaisissa erissä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Kuvien lisäksi sivuille on tulossa myös keikkavideoita ja muuta jo ennestään tuttua sisältöä kunhan tästä hommat alkaa kunnolla rullaamaan! Uutta sisältöä odotellessa voitte tutustua vanhaan, niin kuviin, teksteihin kuin videoihinkin! Kehitysehdotuksia otetaan vastaan niinkuin aina ennenkin ja palautelomakkeen poissaolosta johtuen sitä voi laittaa suoraan sähköpostilla osoitteeseen info(at)urbaani.org! edit 10.10.2013 Kaikki entiset kuvat lisäilty sivustolle! Seuraavaksi luvassa uusia!
Sivuston Musiikki-puoli kasvaa jälleen yhdellä nimellä. Tapez, tunnettu myös nimellä DJ Tapehead, on 2000-luvun taitteesta lähtien hiphop- ja rap-instrumentaaleja väsäillyt tuottaja, jonka taustojen tahtiin tehdään musiikkia Jamaikallakin. Tutustu artistiin alla olevista linkeistä! Tutustu Tapez Productionsiin tarkemmin Vieraile kotisivuilla
Media-osioon lisätty Tapahtumakuvien, Tarrojen ja Äänien kaveriksi Videot-sivu, jonka kautta voi katsella tämän sivuston Youtube-tunnuksen takana olevia videoita – eli aiemman Youtube-haeskelun sijaan ne löytyvät kaikki nyt helposti sivustolta suoraan. Sivun käyttö on yksinkertaista: Valitse soittimen alapuolelta klikkaamalla video, jonka haluat nähdä, ja se aukeaa soittimeen. Mikäli haluat kuitenkin päästä videota katsomaan Youtubeen, esimerkiksi kommenttien takia, niin se onnistuu painamalla soitinta kun siinä pyörii video. Soittimen käyttäminen on täysin samanlaista kuin Youtuben omallakin sivulla. Video-asiaa vielä sen verran, että lähiaikoina on tulossa koostevideo 20.1. olleesta Funkkaa Taikka Kuole -iltamasta Resistorilla kaikkine räppeineen. Sitä odotellessa nähtävillä on kaikki aiemmin julkaistut videot, juurikin siellä Video-sivulla!
Tästä duosta oli puhetta jo helmikuussa kun he julkaisivat Reissaa-biisinsä kera kevyen videon. Sittemmin videosta on ilmestynyt ihan aitokin versio (joskaan ei saatavilla nyt), musiikkia syntynyt lisää ja nyt saatiin tännekin sivu pystyyn heille! Kyseessä on perisavolainen räppikaksikko, joka pureutuu kappaleissaan aiheeseen kuin aiheeseen aitoon savolaiseen tapaan. Tarkastele linkit alta ja tutustu tarkemmin: Tutustu Muusikonretkuihin tarkemmin Kuuntele Soundcloudissa
Lisää tuotantovoimaa musiikkikentille: Omaperäisen artistinimen omaava Chuka Cage on suhteellisen uusi tekijä Kuopiossa, mutta biittinikkarointia on harrastettu jo vuodesta 2005 lähtien. RZA:n ja DJ Premierin jalanjäljissä seuraavasta tuottajasta lisätietoa alla olevista linkeistä. Tutustu Chuka Cageen tarkemmin Kuuntele Soundcloudissa
Ei mennytkään sitä paria viikkoa, mitä edellisessä postauksessa uhkailin, vaan saadaan homma ilmoille jo nyt! Näytekappale nimittäin kolahti tänään postiluukusta sisään.. Eli myöhästyneenä syntymäpäivä-yllätyksenä lisäsin ylävalikkoon linkin ”paidat”. Linkki aukeaa uuteen ikkunaan ja sen takaa paljastuu, vielä tällä hetkellä, kolmella eri kuosilla perusmallisia t-paitoja. Kuosin lisäksi valinnanvaraa riittää monesta eri väristä ja koosta. Ja näytekappaleen perusteella voin sanoa kyseessä olevan laatutavaran! Jos tulee ideoita uusista kuoseista, haluaisit suunnitella niitä itse tai tuntuu, että olisi tarvetta muillekin kuin t-paidoille, niin Lähetä vinkki -lomake toimii tällä asialla: Aiheeksi vain Muu palaute ja viestiä tulemaan. Sitä ennen kannattaa kuitenkin tutustua nykyiseen valikoimaan, mikä onnistuu painamalla sivuston ylälaidan valikosta, alla olevasta kuvasta tai tästä!
Entinen Kuopiolainen, nykyinen Jyväskyläläinen, Jou-ni uutena musiikki-listoille. Suomiräppiä vuodesta 2003 lähtien tehnyt keikkakonkari on tuttu muun muassa sen nimisistä ryhmittymistä kuin OK Kru ja EYO ja väsää edelleen uutta musiikkia. Lisää menneisyydestä ja tulevasta alla olevista linkeistä! Tutustu Jou-niin tarkemmin Kuuntele Myspacessa
Uutta musiikkia vaan ilmestyy! Verbaalinen Sawo -niminen kokoonpano iskee synkän Jynkän syövereistä kolmen hengen voimin letkeällä savolaisella meiningillä. Depyyttibiisi ”Missä kesä” kuunneltavissa MySpacessa ja hieman tarkempaa tarinaa löytyy alla olevasta linkistä. Tutustu Verbaaliseen Sawoon tarkemmin Kuuntele MySpacessa edit. 28.2.2011 Poikien MySpace-sivulle ilmestynyt toinenkin kappale ”Verbaalinen Sawo”!
Kuopion räppirintama sen kun vain kasvaa! Tosin uusin lisäys, Yadas, on riimien kirjoittelua ja niiden ääntämistä harrastanut jo monen vuoden ajan eli periaatteessa kyse on jo vanhasta taitajasta. Tarkempaa kuvausta ja neitosen musiikkia tarjolla alla olevien linkkien kautta. Tutustu Yadakseen tarkemmin Kuuntele Mikserissä
Ja 300 graffitikuvan raja on rikottu! Huikea tunnelma, ei muuta kuin kannat kattoon! Ei vaan, mukava juttuhan tuo. Yhteensä 303:n graffitikuvan kymmenestä uusimmasta yhdeksän on Niiralan Muurilta ja yksi Haapaniemeltä. Suurempaa tarinaa näistä ei ole kertoa, sillä ne ovat tarttuneet mukaan usein vain ohi ajaessa, eli näiden taustalla ei ole mitään metsästysreissua. Edellisestä galleriapäivityksestä onkin jo lähes kuukausi, mistä näkyy, että syksyn tuomat kylmät ja yhä pimenevät illat ovat vähentäneet maalausintoa jonkin verran. Pyysin aiemmin ajatuksia, mitä voisi tehdä kun maaginen 300:n raja on ylitetty.. Niitä ei kuitenkaan kuulunut, joten jouduin hieman itse vaivaamaan päätäni. Tuloksena syntyi levyarvostelut, joita on tähän mennessä tullut jo yksi ja tulevaisuudessa toivottavasti paljon lisää! Jotkut tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat, että jo ilmestyneen arvostelun lähettäjänä oli uusi nimi, Croo – mies joka on värvätty uutena tiimiin ja alku lupaa hyvää! Arvosteluita tehdään vain paikallisten artistien levyistä, toisin sanoen niiden artistien, jotka löytyvät sivuston musiikki-puolelta. Niistä saadaan myös hieman sisältöä talven kylmiin iltoihin, kun uudet graffitit käyvät yhä vähemmäksi. Vinkit ovat olleet vähissä, minkä kyllä ymmärtää, mutta Vinkki-sivu toimii samalla myös palaute-lomakkeena, eli kaikenlaiset risut, ruusut ja ehdotukset vinkkien ohella ovat erittäin tervetulleita. Kritiikkiä toivotaan ja toivottavasti myös kestetään 🙂