Katutaideyhdistys Urbaani ry:n vuoden 2023 sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 21.2.2023.Kokous pidettiin Sawohousella ja myös etäosallistuminen oli mahdollista. Artikkelikuvassa mukana paikan päällä olleet. Kokouksessa käytiin läpi vuonna 2022 toteutuneet asiat ja vuoden 2023 toimintasuunnitelma sekä valittiin hallitus vuodelle 2023. Uusi hallitus kokoontui tämän jälkeen ensimmäistä kertaa järjestäytymiskokoukseen ja muodostui seuraavanlaiseksi: Mikko Parviainen, puheenjohtaja
Timo Kokko, varapuheenjohtaja
Anniina Tammi, sihteeri
Juuso Leskinen, taloudenhoitajaJuho Ojala, hallituksen jäsen
Marko Ausma, hallituksen jäsen
Tommi Mustaniemi, hallituksen jäsen
Jyri Väisänen, hallituksen varajäsen
Kirsi Miettinen, hallituksen varajäsenVuoden 2022 toiminta ja tapahtumat onnistuivat erittäin hyvin, yhdistys järjesti muun muassa Lainit-Katutaidefestivaalin yhteistyössä Kuopion Nuorisopalveluiden kanssa sekä jo edelliseltä vuodelta tutun Urbaani kujalla -kiertueen. Vuonna 2023 suunta on sama ja luvassa on niin ennennäkemättömiä kuin tuttujakin juttuja.Jos sinulta löytyy toiveita liittyen yhdistyksen toimintaan, keksit kehityskohteita tai jotakin täysin uutta, älä epäröi kertoa mielipidettäsi! Voit kertoa asiasi kommentilla tälle sivustolle, palaute-lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen info@urbaani.org. Urbaanin toiminnasta voi lukea hieman tarkemmin Info-sivulta!