Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin sinistä… Mutta ei lainattua. Eli mitään liittoa ei olla järjestämässä, vaan kyseessä on 17 uutta graffitikuvaa.
Kaikkea edellämainittua löytyi tällä kertaa Itkonniemeltä, Niiralasta, Haapaniemeltä ja Jynkästä. Keskustaa kauempien kaupunginosien piissien perään tulee lähdettyä lähinnä vinkkien perusteella ja Itkonniemen tämänkertainen lisäys olisi todennäköisesti ilman vinkkiä jäänyt kokonaan kuvaamatta – sieltä siis yksi lisäys. Vinkkien avulla löytyi myös Haapaniemen ja Jynkän maalaukset: Haapaniemen perältä muutama sekä aiemmilta reissuilta jo tutuksi tulleesta tunnelista yksi hieman kuluneempi työ, jonka edestä aiemmin kuvauksen estäneet puskat oli raivattu pois, ja Jynkästä paikallisen Monitoimitalon sisätiloista vuodelta 2005 neljä työstöä. Loput piissit ovatkin sitten Niiralan Muurilta, jonka ohi tulee kuljettua melko usein ja uudet kuvat lähtevät mukaan melko tuoreeltaan – uusin eilisen puolella tehty, ainakin maalin hajun perusteella. Lisäyksen jälkeen graffitikuvia on 334, näinköhän määrä nousee yli neljänsadan vielä tämän vuoden puolella…
Hienoa, että vaikka kelit kylmenevät, uskalletaan yhä ulkona liikkua. Talven tullen into varmasti hieman hiipuu, mutta sitten pitänee siirtyä sisätiloihin maalaamaan – jatketaan siitä asiasta lähiaikoina!
Sorry, the comment form is closed at this time.