Toimii, sen sanon.
Lauantaina 24.7. Henry’s Pubissa esiintyneet jätkät saivat yleisön haltuun. Rennon funkahtavat Riku ja Rölli ja Timi Lexikonin räjähtävän energinen lavaesiintyminen ei taatusti jättänyt ketään paikallaolijaa kylmäksi – ja ne, jotka eivät paikalle tulleet, saavat harmitella sitä seuraavan vuosisadan. Rehellisesti voin itse väittää, että yhtä hyvällä keikalla en ole ollut vuosiin, jos koskaan.
Illan aloittivat Riku ja Rölli uuden Kuopion Niemi -kokoonpanonsa kanssa. Mieleen varsin vahvasti jäi itsevarma esiintyminen ja livenä soitetut synalinjat. Kuopion Niemen jälkeen pidettiin pieni (juoma)tauko, tavarat lavalla vaihtuivat ja tuli Timi Lexikonin vuoro. Mukana Lexikonilla oli aiemmin Konala Cartellista, nykyään Joustavasta Moraalista, tutuksi tullut Tunkio sekä DJ Max Loco. Esiintyminen oli todellakin räjähtävää, sillä lavalla ei pysähdytty hetkeksikään ja yleisö vedettiin mukaan täysin. Yllätyksenä kaikille kappaleen Seinät alussa lavalle asteli levylläkin kappaleessa mukana oleva Joniveli.
Keikan jälkeen istahdettiin Timin kanssa alas takahuoneessa vaihtamaan pari sanaa:
Ihan ensimmäisenä täytyy kysyä, että miten keikka meni?
– Lyhyesti sanottuna, ihan helvetin hyvin!
Olet alunperin Juankosken Muuruvedeltä, missä musiikkihommat aloitit Wrongones-kokoonpanossa. Miten juttu eteni Wrongonesin jälkeen?
– Wrongones perustettiin kahden kaverin kanssa kun olin 8. luokalla. Aktiivisimmillaan se homma oli vuonna 2003, samana vuonna kun julkaisimme Äänite EP:n. Juankoskelta siirryin sittemmin Virroille opiskelemaan musiikintuottamista ja siellä tutustuin Sauna Ent.:in jätkiin, joiden kanssa julkaistiin vuonna 2007 Ulos Laatikosta EP. Ennen Sauna Ent.:in EP:tä julkaisin myös Kuka on Timi Lexikon -mixtapen, joka myytiin loppuun nopeasti. Nyt ollaan tässä.
Julkaisit juuri Vähät Valitan -depyyttialbumisi. Minkälaisen prosessin tuloksena se syntyi? Kuinka sujui yhteistyö Joniveljen kanssa, joka oli mukana myös Wrongonesin Äänite EP:llä, oliko minkäänlaista jälleennäkemisen tuntua?
– Levyn teko alkoi vuoden 2007 tammikuussa ja levy saatiin painosta viime toukokuun lopulla, eli kaikkiaan aikaa meni noin 3½ vuotta. Joniveljen kanssa Äänitteen ja Vähät valitan -levyjen välillä on ollut muutamia yksittäisiä yhteisprojekteja, mutta silti suurin prosessi levyn teossa oli pyytää häntä mukaan – paljon se siis jännitti! Joniveli on ollut minun fanituksen kohde ihan pikkunaskalista asti ja oli hienoo saada mies mukaan debyyttialbumille. Kysymisen jälkeen homma helpottui, sovittiin päivät ja tehtiin biisi valmiiksi. Tämän iltainen keikka oli muuten ensimmäinen yhteinen live-keikkamme.
Entäs Liekehtivän Sikiön eli Steen1:sen uutuslevyllä oleva Mee töihin -kappale, kuinka päädyit mukaan siihen?
– Aiemmasta yhteistyöstä tuttu Sauruksen Pike oli Steenin levyn vastaava tuottaja ja hän kysyi haluaisinko vetää levylle yhteen kappaleeseen kertsin. Jännittihän se, mutta mukaan lähdettiin. Nauhoitukset hoidettiin kahdestaan Piken kanssa ja ilmeisesti Steeni siitä tykkäsi, kun kappale kerran levylle päätyi.
Minkälainen on Lexikonin tulevaisuus, lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä?
– Nyt vedetään keikkaa sen minkä keretään. Seuraava levy on jo suunnitteilla, Joniveljeltä on kyselty biittejä ja levyä varten tiedossa on jo ainakin yksi fiittaaja, jonka nimeä en vielä paljasta. Muutenkin seuraavalle levylle pyrin saamaan enemmän vierailijoita mukaan.
Siitä päästäänkin seuraavaan kysymykseen, eli milloin on tiedossa uutta musiikkia? Ei välttämättä levyn muodossa vaan muutenkin ennenkuulematonta?
– Facebook-yhteisössä on luvattu, että kun 1000 jäsentä tulee täyteen, niin uusi biisi ilmestyy sinne. Vielä en kyllä itsekään tiedä minkä kappaleen sinne laitan, vaikka tuhannen raja lähenee.
Viimeinen kysymys: Urbaani.org on graffiteihin keskittynyt sivusto. Mikä on sinun mielipiteesi graffiteista?
– Arvostan kaikkea hiphop-kulttuuriin liittyvää, sen tarkempaa mielipidettä niistä ei ole. Kävimme tänään kuvaamassa uutta musiikkivideota Niiralan graffitimuurilla, sitä samaa jota varten tätä keikkaakin kuvattiin. Kaikki käy.
Kiitos Timille haastattelusta ja erityisesti keikasta, kuten myös muille lavalla käyneille! Otsikkokin kertoo, että keikasta on kuvia ja niitä pääseekin näkemään nyt seuraavasta linkistä:
Timi Lexikon, Riku ja Rölli @ Henry’s Pub 24.7.
ps. Rölli, kyllä, meikä on se Urbaanin ylläpitäjä.
Sorry, the comment form is closed at this time.