Vuoden 2010 viimeisiä
Kirjoittaja FlexM, Mar.21, 2010, aiheessa Keikka

Lumien tultua sivuilla on ollut aika hiljaista, mutta onneksi koko Kuopio ei ole jäässä. Loppuvuodesta on nimittäin vielä tarjolla ainakin muutama kovan luokan keikka / tapahtuma!
Ensimmäisenä 26.11. Henry’s Pubissa keikkaa vetää yhteisvoimin Kemmuru ja Teflon Brothers, jotka aloittivat lauantaina 20.11. aikalailla koko Suomen kattavan kiertueen. Liput Henkan keikalle vain 5€ ja showtime klo 22.00, muista olla paikalla ajoissa!
Lähempänä joulua, 16.12., tulee Puikkariin esiintymään Pojat-on-poikii -mies Uniikki, joka vetää illan aikana kaksi esiintymistä: ensin klo 20.00 aikaan ikärajattoman keikan ja myöhemmin uudestaan yli 18-vuotiaille tarkoitetun. Liput ovelta maksaa 7€, mutta ennakkoon ostettuna 5€.
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, K-Klubilla, aivan joulun alla 23.12., asialla on Savon omat artistit kun joillekin jo viime vuodelta tuttu Jouluräyhä järjestetään uudestaan. Mukana Kuopionniemi, Markku Letkee, Jussi Mane & DJ Stedi sekä Hornan Tuutteja. Esiintymisten lisäksi luvassa muun muassa open mic. Liput tänäkin iltana vain 5€ ja toiminta alkaa jo klo 20.00 aikaan!
Kemmuru & Teflon Brothers -kiertue facebookissa:
http://www.facebook.com/event.php?eid=169669419724051
Jouluräyhä facebookissa:
http://www.facebook.com/event.php?eid=158190027556330