Se kuulee jotai äänii ku se kattelee tonne -levy julkaistaan toukokuussa ja tulevalta levyltä julkaistiin eilen Youtubessa promo-video, jonka voi katsoa alta tai tämän linkin takaa. Uuden levyn levyjulkkarit pidetään Kuopiossa KorvaBoosti-festivaaleilla 26.5. Henry’s Pubissa.
Nettiin ilmestyi äskettäin tiedote Vitun Kova Ääni -kokoonpanon kolmannen albumin julkaisusta tietoineen. Alla tiedote kokonaisuudessaan. Alunperin kahden miehen – OG Ikonen ja Liigalaiska – yhteisprojektista lähtenyt Vitun Kova Ääni on vuosien varrella laajentunut täysiveriseksi orkesteriksi. Edelleen Ikonen ja Laiska hoitavat vokaaliosuudet, mutta nykyään taustalla vaikuttaa myös kovan luokan muusikoista muodostuva livebändi, jossa vaikuttavat Lassi Ylönen (rummut), Olli Puolakka (basso), Tero Holopainen (kitarat), Kyläpäällikkö Kosonen (koskettimet ja saksofoni). Vitun Kovan Ääni soittaa orgaanista rytmimusiikkia Ikosen ja Liigalaiskan räpeillä höystettynä. Tähän mennessä ulkona on kaksi julkaisua kaksimiehisellä kokoonpanolla, Vitun Kova Ääni omakustanne EP (CDr 2010) ja Aikatauluis (CD 2011) 3rd Rail Musicin kautta. Kolmatta on lupa odottaa toukokuussa 2012. Vitun Kova Ääni ’Se Kuulee Jotai Äänii ku Se Kattelee Tonne’ (3rd Rail Music) Biisilista: 1. Se Kuulee Jotai Äänii ku Se Kattelee Tonne 2. Saa Mitä Saa 3. Toiset Imut 4. Kuuroi alkusoitto 5. Kuuroi 6. Muista Tyhjentää Välimuisti 7. Ulottuvuudesta Viis 8. Sienestä alkusoitto 9. Sienestä 10. Tauotta Tauol 11. Vääjäämättä
Tässä kuussa tiedossa on neljä tapahtumaa/keikkaa, joissa on esiintymässä paikallisia artisteja! 13.5. O.G Ikonen & Vitun Kova Ääni, K-Klubi K-Klubilla perjantaina tarjolla OG Ikosta klo 20.30 alkaen, liput 3€. 13.-14.5. Pre-viikonloppu, Intro Paikallisliike ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalien lämmittelyviikonloppu, jossa luvassa livemusiikkia ja tanssia. Lauantaina 14.5. tanssijoiden lisäksi lavalle nousee myös Kuopionniemi, showtime alkaen 21.15. Tarkempi info Intron sivulta: http://www.ravintolamestarit.net/intro/ 21.5. Point Blank, Jynkän Monari Räppi-iltamat Jynkän Monarilla osoitteessa Aittolammentie 11 ulkopuolisilla vahvistuksilla. Esiintymässä Soul Lab (Kajo & Illmasta) ja Verbaalinen Sawo. Koko illan isäntänä toimii Kuopionniemen Rölli, jolta todennäköisesti tullaan kuulemaan niin freestyleä kuin beatboxaustakin ja ohjelmaan kuuluu myös Open mic. Tapahtuma alkaa klo 18 aikaan, on päihteetön ja sisäänpääsy on 2€ (talokortilla ilmainen). 26.-28.5. Savopop11 Kaapunkivestari Savon Popmusiikki ry:n yhteistyössä paikallisten musiikkialan toimijoiden ja keikkapaikkojen kanssa järjestämä kaupunkifestivaali, jonka aikana ympäri Kuopiota esiintyy 25 eri yhtyettä. Tapahtuman viimeisenä päivänä lauantaina 28.5. on Puikkarissa esiintymisvuorossa Timi Lexikon, jonka keikka alkaa 22.00 aikoihin. Sisään pääsee ilmaiseksi 22-23 välillä, muuna aikana sisäänpääsy on 8€. Lisätiedot Savopopin ja Puikkarin sivuilta: http://www.savopop.net/11/ http://www.puikkari.fi/esiintyjat/tigers-bikini-club-2011 Tapahtuma-sivu päivitetty tässä samassa rytäkässä, tarkasta nämä ja muita keikkoja sieltä!