E-mailUrbaani @ FacebookUrbaani @ YoutubeUrbaani – Kuopion katukuva

Päivä-arkisto huhtikuu 1st, 2011

Urbaani yksi vuotta!

Kirjoittaja , Huh.01, 2011, aiheessa Kuvalisäys, Sivuston toiminta

Vuosi on nyt vierähtänyt ensimmäisen artikkelin julkaisusta ja sivusto on melko paljon kasvanut alkuperäisestä ideasta.

Alunperin tämän piti olla vain blogi, jonne isken graffiti-kuvia Kuopiosta, joita muutenkin omaksi ilokseni otin sellaisen aina vastaan sattuessa. Ajatus kuitenkin kehittyi aika nopeasti eteenpäin, ensin musiikki-sivulla, sitten tapahtumilla. Vähän näiden jälkeen tuli tapahtumakuvat ja tarrat, jotka sittemmin yhdistin media-sivun alle äänten kanssa. Blogimaisuus kuitenkin säilyi julkaisuperiaatteena ja tähän asti se on palvellut hyvin enkä näe syytä sitä muuttaakaan. Graffitikuvien lisäksi on saatu vanhoja ja uusia artisteja esille sivuille, tietoa artistien menoista ja siinä ohessa myös haastatteluita ja levyarvosteluja. Tähän väliin ajattelin hieman kerrata vuoden aikana tapahtunutta pienen statistiikka-kierroksen muodossa:

Sivuston sisältö

Graffitikuvia: 370
Tapahtumakuvia: 106
Artikkeleita: 56
Artisteja: 9

Sivustolla käynnit

Kävijöitä yhteensä: 9 734
Sivulatauksia: 34 229

Juttua on siis riittänyt. Tarkoitus oli tässä yhteydessä julkaista pieni “syntymäpäivä”-yllätys, mutta se venynee valitettavasti muutamalla viikolla eteenpäin. Lohdutukseksi tarjoan näytille aiemmin jo esittelemäni ison urbaani-tarran kohtalon.

urbaanilauta01 urbaanilauta02 urbaanilauta03

Pidetään sama vauhti yllä niin hyvin menee. Lopetukseen vielä lisäksi neljä uutta graffitikuvaa Niiralan Muurilta sekä Vuorelasta, tältä ja viime vuodelta.

niirala000095
niirala000096
vuorela000026
vuorela000027

Jätä kommentti :, , , , , , , lisää...

Etsitkö jotakin?

Käytä alla olevaa lomaketta etsiäksesi sivuilta:

Ei tuloksia? Ilmoita ylläpidolle, niin voimme korjata virheen!