Haastattelu
Resistori Klubi – Laiasta laitaan
Kirjoittaja FlexM, Tam.16, 2012, aiheessa Haastattelu

Viime kesän lopulla Vuorikadulle avattiin uusi baari entisen K-Klubin tiloihin – Resistori Klubi. Koska Resistorilla pidetään kaiken muun ohella iso osa Kuopion räppimeiningeistä, tarkoituksena jo avaamisesta lähtien on ollut tehdä paikasta juttua sivuille.
…
Alotetaan vaikka sillä, että kerrot kuka oot ja mitä/mikä on Resistori?
Turtiaisen Jarmo, Juvalta kotosin, ja Resistori Klubi edustaa semmosta vaihtoehtosta kulttuuria tässä kaupungissa, että ei mennä tuon massavirran mukana. Ei olla ihan samanlaista paskaa niinku muut. Tapahtumat on vähä semmosia massasta poikkeavia, vähä härskimpiä ja.. Kuten tuossa 21. tammikuuta tullee strippari.
Aiemmin oli K-Klubi tällä paikalla, miten sinä sitten päädyit jatkamaan tässä?
Aattelin, että perustan baarin ja sitten ku tämä tuli myyntiin.. Tai sain kuulla, että tulee myyntiin kaverin kaverin kautta, nii ostin pois. Elokuun 4. päivä avattiin (2011). Vielähän tässä aika paljo on kehitettävää. Tää syksy on menny vähä tälleen tunnustellessa ja katellessa. A-oikeudet tullee jossain vaiheessa, kun tämä valtio ne minulle suo, ja kaikkee muuta mukavaa. En paljasta nyt enempää. Kaikkee on tulossa.
Mitäs tällä hetkellä? Mitä Resistori tarjoaa?
Kaupungin rennoimman olohuoneen ja semmosen paikan, missä voi kaikki kansa olla oma ittesä, ei tarvii pelätä, että kategorisoituu jokskii. Tänne on kaikki tervetulleita, myöskin vaatetuksesta riippumatta – joihinki baareihin ku ei pääse ees lenkkarit jalassa sisälle. Tänne sentään pääsee. Täällä on semmonen meininki, että kaikki on kavereita. Tavallaan tää ei oo ees semmonen perinteinen baari, että ei turhan jäykkää oo. Iteki saatan pyöriä välillä tuolla asiakkaitten seassa ja istua pöyässä ja jauhaa paskaa. Ei se niin justiinsa oo, varsinki hiljasina iltoina.
Niinku sanoit, nii täällä järjestetään kaikenlaista erilaista massasta poikkeevaa, nii täällä on ilmeisesti aika helppo järjestää tapahtumia?
Joo sinälläänhän mulle käy oikeestaan ihan kaikki, ei mitään rajoja sen puoleen, kaikki käy. Yksityistilaisuuksiinki voi vuokrata. On meillä ollu häitten jatkoja, syntymäpäiviä, fetissi-bileitä ja kaikkee tämmöstä – laiasta laitaan. K-Klubin aikaan oli jotkut hautajaisten valvojaiset, kaikkee tämmöstä.
Minkälaisia erikoisuuksia Resistorilta löytyy? Takahuoneessa on maalauksia ainakin..
Takahuoneessahan ne kaikki naiset oli seinällä jo K-Klubin aikaan. Annoin sitten immeisille vapaat kädet piirtää siihen valkoseen takaseinään, nii tottakai joku urpo piirti sen naisenki päälle (toiselle seinälle). Tarkotus ois rempata tuo takahuonen vähä niinku tämän etuosan tyyliseks, vähä tummemmaks. Tussiseinä näillä näkymin häviää siitä. Strippi-tangolla ei oo vielä virallista esiintyjää ollu, mut onhan siinä porukka pyöriny, ja iteki oon käyny pyörähtämässä.. Strippari tullee tosiaan 21. päivä tammikuuta, lauantaina. Sitten olis tarkotus vähä usseemmin järkätä strippi-iltoja ja kaikkia muitaki vähä niinku aikuisviihde teema-iltoja. Olihan meillä yhet seksiväline-esittelyt tuossa kuukaus sitten. Area 51 ei taida muissa baareissa olla, täällä pääsee tappamaan Alieneita ja ihmisiä jos vituttaa. Kaupungin parhaat bileet on meillä sillon ku on DJ:t soittamassa, ja parhaat keikat, ainakii meiningiltään. Grindiä, punkkia, hc:tä, räppiä…
Mitäs muuta on jatkossa luvassa, stripparin lisäksi?
Jatketaan taistelua vaihtoehtoisen todellisuuden puolesta ja pyritään yhdessä rakentamaan parempaa huomista kaikille, jatkossa mennään vielä vapaampaan suuntaan ja siihen, että valta on asiakkailla, kansalla.
Onko minkälaisia viimesiä sanoja tähän loppuun?
Helvetin hyvät alkaneet uudet vuodet kaikille, tehkää tästä vuodesta elämänne paras vuosi!
…
Resistori Klubi -tietoa
Avoinna
Ma – La 16 – 02
Su – Kiinni (auki sovittaessa)
Yhteystiedot
jarmo@resistori-klubi.com
keikat@resistori-klubi.com
0440-452727
Vuorikatu 14
70100 Kuopio
Räppiä Resistorilla seuraavan kerran:
20.01.2012 Funkkaa Taikka Kuole vier. DJ Okki-M
Paikka: Resistori Klubi
Lippu: 2€
Facebookissa: http://www.facebook.com/events/224694934280570/
Artisti: Moggi
Kirjoittaja FlexM, Mar.03, 2011, aiheessa Artisti, Haastattelu

Jälleen uutta nimeä sivun musiikki-osastolle kun Moggi lisäillään listoille. Tällä kertaa uuden artistin esittely haastattelun muodossa Asema Pubin hämyisistä nurkista.
Mistä ja milloin lähti innostus musiikin tekemiseen?
2002, se tuli aika moninaisesti eri ovista, tietyt räppi- ja numetal-biisit vaikutti siihen. Ehkä enemmänki suomalainen räppi on ollu meikälle se juttu, mut on kans jotaki hyviä ulkomailta. Aina on Looptroop ollu ihan törkeen kova ja jotain tämmösiä suomiräp-kokoelmia, sieltä yleensä niitä diipimpiä biisejä. Mä en oo koskaan ollu räpin hirvee suurkuluttaja, oon vaan ottanu niitä harvoja helmiä sieltä. Ite tykkään olla vaikuttamassa monessa ympäristössä ja sitä huomas vaan, että biisit missä on asiaa – siinä on semmosta oikeeta meininkiä. Kerrotaan asiat puhtaasti niinku on. Se iski. Se oli 2002-2003.
Enemmän siis kiinnostaa se sanoma siellä sanotuksissa?
Joo. Oon sanottanu kaikenlaista musiikkia ja sanoma on se juttu. Kerrotaan elävästä elämästä. Ollaan mestoilla ja välitetään asioista. Se on mulle se juttu siinä. Että pyritään johonki sillä.
Sanoit, että oot sanottanu muutakin musiikkia – ootko tehny muutaki ku räppiä?
Electroo ja metallibändeille sanotuksia. Ja konemusan kanssa oon viettäny tosi paljon aikaa. Alunperin minulla oli eri projektilla semmosta koneräppiä, mut nyt ollaan taas päästy tänne alkuperäseen – juurilla ollaan. Koneräpit on jääny. Tosi synkkää oli se tuotanto koneräppi-aikana, siinä piti saaha sitä huutoo päälle. Ksr0 on se projekti, 2008 tuli semmosta meininkiä. Sitä ennen tein vähä koneräppiin päin olevan, tosi synkän, Juuret EP:n, joskus vuonna 2006. Nyt on päässy vasta ihan vähä aikaa sitten sample-allergiasta pois, nii nyt pääsee tänne originell-meininkeihin mukaan. On tuntunu tosi hyvälle nyt ku on niin nopeesti juurtunu siihen hommaan. Siistin kuulosta meininkiä. Ainahan sitä on kuunnellu, mut jotenki itellä säveltäjänä on ollu se sample-allergia.
Erilaisia projekteja on riittäny. Mikä tämä Moggi on?
Ksr0 on ollu mulla sellanen koneellisempi prokkis, semmosta huutoräppiä. Keissiiri on se mistä on alkanu koko homma, aluks semmosta sanakikkailua niinku varmaan useemmilla ja sitten tuli vähä syvällisemmäks. Se oli semmosta vähä elektroonista, kaikennäköstä biittiä. Se oli semmonen kokeiluvaihe, alkutöyssy, mut se on jo kuollu projekti. Ksr0 en tiiä jatkanko.. Näillä ne juuret on luotu -juuret ja juuret, osta se! – Moggi on se pääprokkis. Todennäkösesti siitä se identiteetti muovautuu, ei oo enää sellasta prokkis-asteella olevaa juttua, vaan sitte tulee se oma juttu.. Se kasvaa siinä matkan aikana. Se on matkailumusaa, soita sitä autossa!
Sinulla on tekeillä tämä Juuret-levy, jonka tuottaa The Boomjacks – minkälainen levy on tulossa?
Se oo elävästä elämästä, koitetaan päästä hyviin sfääreihin. Kerrotaan ihan kaikesta mahollisesta meiningistä, esoteeriasta ja muista polttelevista aiheista mitä on ollu. Se on positiivinen levy, ei oo enää semmonen synkkis-vaihe. Biitit on ollu sen verran hyviä, että on siitä sample-allergiasta päässy kerralla. Diggailen räppäillä semmosiin biitteihin, koska flow tulee silleen, että kirjottelen riimit ihan itsenäisesti ja sitten vasta kokeilen niitä taustojen päälle. Ja aina on natsannu. On kyllä Villen kanssa hyvä, että se tekee selkeetä linjaa ja pysyy minun tahissa. Joskus tulee kirjotettua useempiki biisi kerralla ja tuntuu, että pakko päästä nauhottamaan.
Mulle biisin kirjottaminen on matka. Saunan lattialla kirjottelen ne: Mennään siihen makaamaan, otetaan kynä käteen ja katotaan mitä tulee. Ei oo koskaan semmosta kiinteetä konkreettista aihetta mistä lähtee kirjottamaan, vaan se on aina matka mitä lähtee kirjottamaan. Jos tätä albumia pitäis jotenki kuvailla, nii se tulee olemaan iso matka, erinäisiä etappeja mielen omasta matkasta, mitä on millonki ajatellu. Mä yritän tehä siitä mahollisimman iättömän, laitan sinne mahollisimman vähä konkretiaa. Se on matka ja sitä voi kuunnella missä tahansa yhteydessä, se ei oo liian synkkä eikä liian ilonen, se on sitä tajunnanvirtaa periaatteessa. Se on aitoa itseä. Kirjottelen mitä mieleen juolahtaa ja sommittelen sen sinne. Elämää vertauskuvallisesti katsoen.
Aiemmin oot tuottanu aika paljon itse. Miten päädyit Juureen hakemaan biitit muualta?
Nyt se on niin, että haluan sen tuottajan muualta, koska se vaan on niin originell. Laitteistot kusi silleen, että ei minulla oo nyt mitää millä väsätä biittejä. Päädyin siihen, että nyt kokeillaan tämmöstä – toinen tuottaa – ja se alko tuntumaan siistiltä, että on tuottaja ja räppäri niinku klassisesti yleisesti onki. No perhana, mulla on hyvä tuottaja! Ei kai siinä sen suurempia.
Muidenkin paikallisten kanssa on ilmeisesti ollut yhteistyö-juttuja…?
Joo sattumalta tulee aina vastaan näitä tyyppejä ja aina ku natsaa vaan ja tietää, että on meininkiä tekeillä, nii kyllä sitten mukaan siihen vaan. Meikä on semmonen tosi ihmislähtöinen. Vitja. Jos on tyyppi joka pystyy toteuttamaan meininkiä, nii pitää olla mukana. Se pitää olla oikee se meininki, mulla on hirmu tarkkaa se. Monet tuottajat oon joutunu kokeilemaan ja monesti oon iteki kussu niitä asioita. Kuhan se meininki tulee helposti, just se oikee, että huomaa siinä heti kättelyssä sen. Se on tärkee se semmonen Haloo-hetki siinä.
Friistailaat myös, miten helposti riimit irtoavat?
Se vaihtelee tunnetusti päivän mukaan, että minkälaista settiä on luvassa. Mutta kyllähän siihen on tietty varmuus kehittyny. Minähän opin sen aika yheltä seisaukselta, uskalsin vaan avata suuni ja päästää sen virran ulos mikä siellä on. Sitä on vaikee selittää mitä sen flow-tilanteen aikana tapahtuu, aivot menee nopeesti. Suu pysyy mukana jos pysyy. Välillä menee sanat sekasin, mutta kun päivän tapahtumia ja jotain suurempia ajatuksia osaa hyvin jäsentää päässä nii kyllä ne aika usein saa sieltä ulos riimin muodossa. On seki niin tajunnanvirta-hommia se. Ne on päällimmäiset ja syvällisemmät ajatukset siinä. Koko räppi on terapiaa, hyvää sellasta.
Sinulla on päälläoleva paita nyt maalissa, onko tullu graffitihommissa oltua?
On sitä joskus tullu aikanaan tehtyä, enemmän bommausjuttua. Mutta nyt on jääny pois, ettei oo enää vaan lähteny. En koe enää tarvetta. Seki oli, että ku sitä harrasti, nii enemmän semmosia iskulauseiden tyylisiä juttuja. Ei missään nimessä mitenkään taiteen kannalta vaan se sanomapuoli. Tussin kyllä ostin vasta, mut en oo vielä päässy valjastamaan sitä mihinkään. Varmuuden vuoksi.
Mitä muuta on tulevaisuuden suunnitelmissa?
Hyviä oloja kaikille. Harmoniaa ja rauhaa ja rakkautta kaikille. Sitä pyrin luomaan aina, joko konkretian tai esoteerisella tasolla. Kummallakin tavalla, niinku biisissä sanottiin “huidon kaukaa poikki nihkeyden kaulaa”. Ihmisen pitää pysyä avoimena ja hyvillä meiningeilla ja sitä meikä meinas tehä tulevaisuudessa. Kasvattaa kulttuuria, että olis enemmän tapahtumia ja hyviä fiiliksiä, mitkä sitte auttaa vaikeina aikoina. Henkilökohtanen kehittyminen esoteerisissa teemoissa ja muissakin aloissa, sekä musiikissa. Mieluisaa tekemistä mitä vaan on, missä pystyy olemaan avuks ja palvelemaan jotenki. En tiiä .Se on semmosta. Se on matka. Kuten sanottu, kokoajan sitä on matkalla. Muutos on ainut varma juttu. Siellä on niitä perus ohjenuoria, mulle ne on rakkaus ja rauha. Ei sitä sen kummempia tarvii. Muistaa vaan ettei oo vahingoks kellekään eikä itselleen, tutkii kokoajan sitä mitä on. Tutkimusmatkalla ollaan. Parannellaan karmoja jos tarvii parannella. Loputon tiedonjano.
Viimeiset sanat:
Rauhaa ja rakkautta. Kuunnelkaa mun levyä autossa. Ja Juha Huttuselle terveisiä!
Tarkastele linkit alta ja tutustu Moggiin ja hänen musiikkiinsa tarkemmin:
Moggin profiilisivu
Kuuntele Soundcloudissa
Tykkää facebookissa
Verbaalisesti Sawoksi
Kirjoittaja FlexM, Lok.03, 2011, aiheessa Haastattelu

Piinapenkillä, niin sanotusti, tällä kertaa Verbaalinen Sawo – Kuopion räppirintaman nuoremmat tekijät.
Verbaalinen Sawo – jotain pientä teidän taustasta sivuilla on jo mainittu, mutta kertokaahan nyt pitkän kaavan kautta mistä homma lähti liikkeelle?
Jasa: Räpmusiikki ja sen tekeminen rupes kiinnostamaan noin pari vuotta sitten. Kirjottelin joitain riimejä aina vihkoon ja etin youtubesta biittejä. Homma rupes kiinnostamaan päivä päivältä vain enemmän, ja päätin sitten ottaa yhteyttä Kuopionniemen Niko Novaan, että oisko heillä jotain biittejä mihin saisin väsättyä omia biisejä. Reenailin ittekseni omissa oloissa jokusen kuukauden, ja sitten päätin, että haluan jonkun biisin myös uloskin jossain vaiheessa. Sain Niko Novalta hyviä neuvoja räpmusiikin tekemiseen ja päätettiin yhdessä, että tehdään sellainen kun “Aamu” biisi. Biisin tekeminen venyi ja venyi, ja sitten kun homma oli siinä vaiheessa, että nauhotetaan se pois alta, niin Kömmi tuli kuvioihin ja lähti mukaan projektiin. Ensimmäinen Verbaalisen Sawon biisihän oli “Missä kesä”, jossa oli myös mukana entinen jäsen Mc Kinnu. Sillä porukalla sitten lähdettiin perustamaan “bändiä” nimeltä Verbaalinen Sawo.
Kömmi: Räppiin innostuin jo penskana. Pari vuotta sitten näin juutuubista jonkun vanhan pätkän Rap SM:istä, ja aattelin, että “Perkele”. Räppäilin siinä sit kotona itekseen ja jotain jopa kirjottelinkin. Friistailipohjalla kyllä meni, ennenkun näin sitten Kuopiorockissa Jarskan, joka oli jostain kuullu et räppään. Se sano, että haluatko tehä biisin ja here we are.
Alunperin teitä oli kolme, mutta kesällä kokoonpano pieneni yhdellä. Miksi näin?
Jasa & Kömmi: Aluksi homma meni, no melkeinpä vois sanoo, että täydellisesti, kun ryhmässä oli kolme jäsentä: ei tarvinnut kirjotella niin paljon ja ideoitakin syntyi enemmän. Mutta homma rupes vähän luistamaan sitten kesän alussa käsistä, kun entinen jäsen MC Kinnu muutti takaisin kotiseudulleen Lapinlahdelle eikä häntä enää juuri näkyny riimivihkon ääressä. Päätimme kaikki yhteistuumin että homma silti jatkuu, mutta ilman Kinnua. Vaikka näin pääsikin käymään, niin onhan Kinnu silti aina mukana meidän keikoilla. Tai ainakin ollut tähän asti, koska on niin paljon yhteisiä biisejä jossa hän on mukana. Jos niistä rupeis karsimaan niitä biisejä pois missä Kinnu ei olisi, niin meillähän ois melkeinpä mitätön keikkasetti. Kaikista huolimatta homma tulee aina pysymään aitona ja tulemme varmasti myös tulevaisuudessakin näkemään MC Kinnun Verbaalisen Sawon keikoilla, jopa ehkä omien biisien kanssa.
Aloititte keikkailun aika nopeasti porukan perustamisen jälkeen – montako biisiä oli valmiina ensimmäistä keikkaa varten?
Jasa & Kömmi: Keikkailuhan lähti kyllä niin nopeesti käyntiin, että ei olisi itsekkään sitä uskonu. Mutta ihan kaikista keikoista, joita meillä on ollut tähän asti, voidaan ihan kiittää koko Kuopionniemen poppoota, jotka ovat meiltä sitten aina kysyneet että halutaanko tulla keikkailemaan. Ja mikäpäs siinä keikkailessa jos hommasta nauttii täysillä. Ihan ekalla keikalla Tasoristeyksellä meillä taisi olla se kolmen biisin setti, ja sillähän me mentiinkin aika pitkään ennen kun sitten saatiin väännettyä lisää.
Uudemmilla keikoilla on kuitenkin kuultu jo melko montaa biisiä, joko debyyttilevy alkaa olla kasassa? Onko sen suhteen luvassa minkäänlaisia yllätyksiä?
Jasa: No tämän hetkisen keikkasetin pituus on se kuus raitaa joka on todellakin se minimi millä lähdetään keikkaa tekemään. Tuleva EP alkaa kyllä olemaan jo hyvin kasassa, vois jopa melkein sanoo, että viimesiä fiksauksia ja parin biisin nauhotusta vaille valmis. No ei voisi sanoa että niinkään yllätyksiä luvassa, mutta siis perus rehti meininki jokaisessa biisissä tulee olemaan. Mutta jos yllätyksistä pitäis jotain sanoo, niin eikö niitä oo melkein ollu jokaisessa meijän biisissä…
Kömmi: Kai se tässä pikkuhiljaa valmistuu, ja voi siellä ehkä jopa mahdollisesti olla joku jylläribooonus!
Onko oman levyn lisäksi suunnitteilla mitään muita projekteja tai oletteko osallisina muissa projekteissa?
Jasa: Itellään ei ainakaan ole tällä hetkellä mitään muuta prokkista menossa kun tämä meijän EP, joka pitäis saaha kasaan tässä lähiaikoina. Mutta ei se sitä tarkota ettenkö olis kiinnostunu olemaan jossain muussakin mukana. Ehdottomasti jos vain on sellanen että mukaan pääsee!
Kömmi: Eipä oo itelläkää projekteja päällä, sessaribiisiin käväsin verset vähä aikaa sitten Särkkärin poikien kaa nauhottamassa. Fiittiä tai muuta kaipaavaat räppärit, ottakaa yhteyttä!
Graffitipainotteisena sivuna täytyy vielä kysyä, että mikä on teidän suhteenne graffitiin?
Jasa: Pidän kyllä henkilökohtaisesti graffititaiteesta, mutta itse en sitä maalaamista lähde kokeilemaan, koska hyvä, että kynä edes kädessä pysyy ja saa käsialasta selvää.. Joten jätän sen homman ihan suosiolla ammattilaisille tai niille, jotka sen homman edes vähän paremmin taitaa kun minä.
Kömmi: Lähellä sydäntä ollu jo kauan. Ja tulee olemaan. Muurilla tapana käydä säännöllisin väliajoin tsekkailee uudet teokset, lissää vaan maalia seinään!
Onko terveisiä…?
Jasa & Kömmi: Isot kiitokset lähtee kaikille niille, jotka jaksaa meitä kuunnella ja jotka ovat olleet mukana keikoilla! Ja erityiskiitokset Riku Rikkaalle (Kuopionniemi) biiteistä, koska ilman biittejä ei meillä olisi myöskään biisejä. Myös Niko Novalle (Kuopionniemi) isot kiitokset keikkojen järkkäämisestä ja siitä, että on auttanu tilanteessa kun tilanteessa tässä hommassa! Levyähän tulee sitten saamaan 5€ repusta ja ehkä myös mahdollisesti Levykauppa Äksästä!
Verbaalinen Sawo – tutustu jos et jo tiedä. Kiitos pojille ajasta. Ja EP:tä on siis tulossa ja siitä lisää kunhan julkaisupäivää lähestytään!
Äänessä Kuopionniemi
Kirjoittaja FlexM, Kes.29, 2011, aiheessa Haastattelu

Viimein se päätyy tännekin. Eli pari kuukautta sitten Introssa oli esiintymässä Kuopionniemi – Riku, Rölli ja Kyläpäällikkö Kosonen. Muutaman keikkakuvan ja lähes koko keikan mittaisen videon lisäksi pidimme pienen juttutuokion Intron terassilla. Kuvat ja videothan julkaistiin jo aiemmin, mutta niihin vielä linkit jutun lopussa.
Teistä ei hirveästi ole juttua ollut missään, niin kertokaa nyt omin sanoin: Mikä on Kuopionniemi?
Rölli : Monien sattumusten summa. Elektro-funkki-taustoja, bluesia ja eri kokeiluja vielä tässä vaiheessa. Vaikee sitä omista biiseistä tai omista jutuista sanoo..
Kosonen : Toimittajat saa kehitellä ite näitä määritelmiä. Ja sitä varten ne mainostoimiston miehet on.
Riku : Vaikea sanoa.. Savolaista räppiä, rehellisimmillään.
Rölli : Ei haeta tiettyä kohderyhmää vaan lauletaan kaikille.
Teiltä ei virallisia julkaisuja ole tullut viime marraskuun jälkeen, onko uusia tulossa?
Kosonen : Tässä on ollu vähä kiireinen talvi. Mä oon tuolta konservatoriolta koittanu valmistua, nii on ollu niin paljo muuta tekemistä eikä oo kerenny keskustella.. Jos minä saisin parin viikon sisään ne paperit, nii sitte helpottas, pääsis tosissaan vääntämään.
Riku : Itelläki on se ku tuolla sivarissa tulee istuttua päivät ja sitte vaan kotiin nukkumaan ja aamulla taas sivariin, nii ei kerkee hirveesti räppihommia tekemään.
Rölli : Ja minä oon muuten vaan aikaansaamaton.
Riku : Hitaasti ja varmasti kuitenki tulee.
Suunnitteilla jotakin siis on?
Riku : Joo aihioita on kokoajan kesken, biisejä ja ideoita riittää.
Rölli : Varmaan tehään läjä biisejä ja ollaan vähä suunniteltu jonkinäköstä promoa/ep:tä.. No, promo-mielessä.
Kosonen : Kai sitä pitäs vähän levy-yhtiöitä kopasta, että kiinnostasko niitä. Kyllähän se vaan se levy
pitäs olla ennenku mitään keikkoja/festareita tekee.. Vähä hankala haaveilla jos ei oo mitään kättä pitempää.
Rölli : KPOmixtape kakkosesta on ollu joskus puhetta, mutta en tiiä. Se on Osen heiniä. Kokoajan jotain
julkasuja, tietysti. Särkkärimixtapeja tehään kanssa, huvikseen.
Onko teillä missäpäin ollut viimeaikoina keikkoja tämäniltaisen lisäksi?
Kosonen : Jurokissahan myö oltiin, Jyväskylässä.
Riku : Missäs myö on oltu..Tasoristeyksellä ja ja..
Kosonen : Eihän niitä oo, ei alkuvuoesta ollu. Koopparilla oltiin sillon joulun alla.
Riku : Ja Koopparilla järkättiin Funkkaa taikka kuole -niminen tapahtuma, jota meinattiin varmaan jatkossakin järjestää. Oli sen verran tiukka meininki.
Rölli : Niitä kyllä tullee lisää, K-Klubille.
Onkos tulossa muita keikkoja? Olette kesällä ainaki tässä introssa..
Rölli : Joo ens kuussa on, onko päivämäärästä kellään tietoo..
Kosonen : 20.6… Eihän niitä muita tainnukaa olla sovittu.
Rölli : Lähinnä keskityttään siihen, että saahaan se keikkasetti kuntoon, että tekee mieli iteki vettää
ne kaikki biisit..
Riku : Kyllähä tuossaki oli joka biisi hauska vetää, ei siinä sen puoleen mitään.. Mutta vanhoista
pitäs päästä jo eroon.
Kosonen : Keikkamyyjä ehokaskii meillä ois, mutta sekii haluais, että ois jotai materiaalia millä
myyä, ei ihan huhupuheilla tarviis.
Rölli : Musiikkivideoo ja jotain pientä julkasua.. Musiikkivideostaki ollaan puhuttu..
Riku : Puhheet on aina kovia, mutta.. Kuhan duunit loppuu tuolla kaupungin viestinnässä, nii sitte
rupeen räppäämään, sitte myö tehään niitä videoita ja biisejä.
Kosonen : Nii ku minäkii oon tähän asti ollu tämmönen harrastelija, mutta nyt valmistun muusikoks,
nii sitte voi alkaa ammattiasenteella vääntämään.
Mites te alunperin, Riku&Rölli, lähitte tekemään tätä jo joskus 2005..?
Riku : Kyllähän me räppäiltiin porukassa fear kopeilla Särkkärin rannassa jo kolometoista vuotiaina.
Rölli : Pakko kertoo kyllä tämä, mikä se lopullinen tarina on. Elikkä, minä menin pikkuluokalle
Minariin, Rikua en ollu ikinä ees tavannu. Sitte satuin juttelemaan siinä naulakoilla Rikun kanssa
kerran.. Se puhu jostain keikasta. Sitte mielenkiinnolla kysyin, että mistä keikasta puhuttiin. Ja
Rikuhan sano, että niillä on räppikeikka tulossa vaihto-oppilaiden diskossa Minarin salissa kahen
viikon päästä. Sitte tehtiin muutama biisi kahessa viikossa ja paperilta luettiin sitte ne. Eli ku tavattiin, nii kahen viikon päästä oli ensimmäinen keikka. Siitä se lähti. Sitte ruettiin tekemään räppiä.Aikasemmin molemmat tietysti oli kirjotellu, säännöllisesti ja epäsäännöllisesti jotaki pientä. Riku teki biittejä ja mulla oli biiteistä pula.
Riku : Minä vielä muistan ku mulla oli ne isot luurit ja annoin sillon sulle ne ku sinä kysyit, että
“Minkälaista biittiä on?”, laitoin mp3-soittimesta ja jätkä vastas “Joo, just tämmösestä mä tykkään.
Rölli : Siitä se lähti.
Viime vuonna sitten tuli Kyläpäällikkö Kosonen mukaan tähän ja nimi vaihtu Kuopionniemeks. Miten päädyit mukaan?
Kosonen : Ku aikoinaan opiskelin tuolla Tampereen TTVO:lla, nii tää Seremoniamestarin Matti oli minun luokkakaveri ja kuulin sen niitä ekoja nauhoja joskus sillon ’99 ennenku siltä tuli ees levyä. Kiinnostuin kyllä heti näistä suomiräppihommista ja siitä asti oon ootellu, että tulis vastaan jotaki hyviä räppäreitä minkä kanssa vois rueta tekemään.. Ja 10 vuottahan siinä piti ootella. Sitte 2008 luin Viikkosavosta, että on tämmönen Rölli ja että se on keikalla K-Klubilla. Menin kattomaan ja ilmottauduin, että voin rueta tekemään taustoja.. Jätkien meininki sillon oli just se, että CD oli siellä Koopparin tiskin takana ja huueltiin sieltä, että “Nonii seuraava träkki”. Minä olin, että ei noin, ei noin, hoietaan nyt vähä hienommin tämä homma. Siitäki meni sitte vielä yli vuos, viime kesään, että sovittiin, että tuonne Henkan keikalle meikä sitte lähtee.
Rölli : Sitte siitä tulikii bändi ja nimeks päätyi Kuopionniemi.
Mistä tuo nimi muuten tulee?
Kosonen : Kai se nyt oli, että tämä Niemi pitää siihen saaha – Särkiniemi, Haapaniemi – ne on meiän huudit ja aattelin, että hyvä laittaa viittausta paikkakuntaan nii kaikki tietää heti. Kuopionniemihän on se mesta mihin alunperin Kuopio on perustettu.
Riku : Ollaan historiankirjat luettu
Miten biitit syntyy (Kosonen)?
Kosonen : Kyllähän se ois varmaan tarkotus saaha se oman käden jälki siihen. Nuo muut on vaan vanhoista biiseistä ohjelmoituja, vähän soveltaen.
Riku : Kososeen voi kyllä luottaa siinä asiassa, biittejä ku tulee nii tiukkaa on joka kerta.
Rölli : Saundit pörisee.
Riku : Ja omia sävellyksiä, että ei oo sitä samaa sämplekamaa mitä muutki vääntää. Mut nyt on muutenki suomiräpissä ruennu tulemaan enemmän tämmöstä sävellysmeininkiä.
Kosonen : Tehään sitä originaalimatskua, sitä matskua mitä muut voi sitte sämpläillä myöhemmin. Ne kyllä alkaa ne 70-luvun loopit olla jo pikkuhiljaa käytetty loppuun.
Riku : Niin no. Särkkärissä tehään reggaemeiningillä, samaan biittiin ja se joka tekkee parhaiten on se
kovin jätkä.
Rölli : Ite oon enemmän sävellyskannalla, se luomisprosessi on se juttu.
Riku : Ei ne sule toisiaan pois, mutta ei ehkä samalla bändillä.
Sinulla on myös nuo livesoittimet mukana esityksessä, onko muita kuin nuo kaksi keikalla nähtyä?
Kosonen : No ei.. Minä heitin sen kosketinsyntikanki pois.. Kuha siinä on jotaki tekemistä on. Eihän
minulla nyt aina siinä oo, muka vääntelen ja tarkistelen tasoja kokoajan. Pitää olla käsillä tekemistä.
Riku : Se saksofoni ois kyllä siisti saaha joskus messiin.
Kosonen : Kyllä sen voi ottaa. Meillä on vaan nämä keikka-autot monesti niin pieniä, että ei meinaa tuokaan setti mahtua. Etupenkillä valokyltti yhellä sylissä aina.
Rölli : Ja pystypianoki vie yhen ihmisen tilan henkilöautosta.
Tämä pitää aina kaikilta kysyä: Urbaani on enemmän graffiteihin keskittynyt, niin mikä on teidän oma suhde graffiteihin? Vanhoista kappaleista voi jotain päätellä..
Riku : Kyllähän nuo vanhat suolat aina janottaa.
Rölli : Itellä on kyllä ainaki silleen, että joskus se oli, melkein vois kuttua elämäntavaks. Aamusta
iltaan väännettiin. Pyöri aika paljo ympärillä se, kaikki graffitit. Se lähti itellä 12-vuotiaana. Nykyään tulee vähemmän tehtyä.
Riku : Laillisia seiniä pitäis saaha kuopioon lisää. Euroopassa on hyvä meininki. Ku tuolla Saksassa on
jonkunverran pyöriny nii siellä yksityiset firmat junaradan varrella antaa luvan, että “Käykää
maalaamassa sinne. Tottakai, se on hyvä juttu, hieno homma, meidän firman seinä näyttää siistiltä”.
Suomessa se meininki on jotenki niin nollatoleranssia ja harmaata. Jos jotenki pitäs asiaan vaikuttaa
niin laillisia seiniä vois hommata lisää.
Rölli : Se on kyllä uuden sukupolven taidemuoto se graffiti. 2000-luvun alussa oli enemmän crewejä ja tekijöitä mut se lopahti. Nyt se on taas lähteny vähä nousuun, toivottavasti se jatkaa kasvua. Kyllä meikä ainaki tykkää katella. Ja tehä.
Entäs tämä hiphop-skene Kuopiossa, onko se hyvissä käsissä, onko tulevaisuus turvattu?
Riku : On
Rölli : Jos se meistä on kiinni nii varmasti on. Kyllä seki on selvään kasvuun päin.
Riku : Jos vertaa baby rumblen aikaan nii eihän täällä sillon kukaan mitään räppiä tehny, tuntu tosi yksinäiseltä. Mutta nythän on paljo porukkaa jotka räppää. Pelkästään särkkärissä on kymmenen jätkää jotka soittelee “Millon nauhottamaan”.
Kosonen : Olihan meillä viime keikallaki uus ryhmä lämppärinä, Verbaalinen Sawo.
Rölli : Kyllä. Potentiaalinen ryhmä.
Mites teidän oman tulevaisuuden suunnitelmat? Tuli jo vähän niitä levyhaaveita ja näin, mutta muuten.
Riku : Kuopionniemellä työstetään, Särkkärimixtape kakkonen on just tullu, kolmoseen on seittämän raitaa valmiina ja niitä tullee lisää, nelonen on suunniteltu valmiiks, Tsydde tekee levyn, Biitinraiskaajat tekee levyn, Biitinkesyttäjät tekee levyn. Tämmösiä ikuisuusprojekteja.
Rölli : Meikä tekkee kanssa soolon.
Kosonen : Minun varmaan pitää tehä sitten tuottajalevy kaikkien räppäreiden kanssa.
Ei varmaan mitään päivämääriä ole vielä..?
Rölli : Eeeei… Sitte syssymmällä. Helevetisti räppiä.
Riku : Päivämääriä ei oo lyöty lukkoon, mutta halua on kyllä tehä.
Kosonen : Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä kaikki nämä on toteutunut.. Sanotaan, että meiltä tulee levy ens vuoden aikana. Eli ennen maailmanloppua.
Minulla ei tämän enempää olekaan ja päästään palelemasta, niin viimesenä olisiko jotain terveisiä, joillekin?
Riku : Pitää tulla vetämään hihasta jos haluaa levyn poistaa repusta, Särkkärimixtape2, viimesiä viedään.
Kosonen : Keikoilla nähdään.
Rölli : Keikoilla nähdään, kyllä. Tulkaa keikoille.
Kuopionniemi MySpacessa : http://www.myspace.com/kuopionniemi
Kuopionniemi – Intro 14.5.2011 osa 1/2 : http://www.youtube.com/watch?v=fXN68aNVH3A
Kuopionniemi – Intro 14.5.2011 osa 2/2 : http://www.youtube.com/watch?v=073K-faGs6g
Kuvat – Kuopionniemi 14.5.2011 : http://www.urbaani.org/media/tapahtumakuvat?album=2&gallery=27